Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Tulli on aloittanut esitutkinnan kahdessa tapauksessa, jossa epäillään rikotun EU:n Ukrainan-sodan takia asettamia pakotteita

Tulli kertoo aloittaneensa noin 20 esiselvitystä EU:n Venäjälle ja Valko-Venäjälle asettamien laajojen vienti- ja tuontipakotteiden alaisista kuljetuksista. Esitutkintaan on edennyt tällä hetkellä kaksi tapausta, joista toinen tuli julki jo keskiviikkona. Siinä Tulli takavarikoi Venäjälle matkalla olleita taide-esineitä kymmenien miljoonien eurojen arvosta.

Kymmenessä esiselvityksessä olleessa tapauksessa Tulli on todennut, ettei esitutkintaa ole syytä aloittaa.

– Näissä tapauksissa pakotteiden alaisten tuotteiden kuljetus on lähtenyt ennen pakotteiden asettamista. Sisällöllisesti näissä kuljetuksissa on kuitenkin ollut tuotteita, jotka kuuluvat pakotevalvonnan piiriin, mutta tilausajankohdasta johtuen tekoja ei voida pitää tahallisina, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen Tullin tiedotteessa.

Esiselvityksiä Tulli toteaa aloittaneensa erityisesti niin sanotuista kaksikäyttötuotteista, joita voi käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. Tällaisia tuotteita ovat monet elektroniikka- ja sähkötuotteet, kuten tietokoneiden osat.

Puolustustarvikkeet, veneet, puhelimet ja erilaiset elektroniset komponentit kuuluvat niin ikään pakotelistoille. Lisäksi niin kutsuttujen ylellisyystavaroiden vienti Venäjälle on kielletty.

Tulli kertoo tekevänsä vuositasolla keskimäärin 4–20 esitutkintaa. Aiemmin on tutkittu pakotteisiin liittyviä säännöstelyrikoksia muun muassa Krimiin ja Syyriaan liittyvissä tapauksissa.

Rajalla pysäytetyt taide-esineet kuuluvat venäläisille taidemuseoille

Tulli kertoi keskiviikkona, että Vaalimaan rajanylityspaikalla oli viikonloppuna pysäytetty arvokkaita taide-esineitä, jotka olivat matkalla Suomen kautta Venäjälle. Taide-esineet ovat tällä hetkellä Tullin takavarikoimina.

Tutkinnassa on selvinnyt, että esineet kuuluvat venäläisille taidemuseoille. Ulkoministeriön vientivalvontayksikön päällikkö Teemu Sepponen kertoi keskiviikkona, että kyseessä on väliaikainen tilanne ja venäläiset museot omistavat yhä taideteokset.

Tulli tutkii kuljetuksia esineiden korkean arvon vuoksi törkeänä säännöstelyrikoksena.