Puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen kertovat keskiviikkona puolustusmäärärahoista tiedotustilaisuudessa

Hallituksen maanpuolustukselle lupaaman lisärahan käyttökohteista saadaan tarkempaa tietoa tänään, kun puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden.

Voit seurata tilaisuutta suorana alta klo 12 alkaen.

Puolustusmäärärahoihin kohdennetaan lisärahoitusta yhteensä noin 2,2 miljardia euroa vuosien 2023–2026 aikana. Ensi vuonna Puolustusvoimien määrärahoja lisätään vajaalla 800 miljoonalla eurolla ja vuosina 2024–2026 noin 408–536 miljoonalla eurolla vuodessa.

Lisäksi jo kevään toisessa lisätalousarviossa puolustuksen määrärahoja kasvatetaan tänä vuonna noin 700 miljoonalla eurolla.

Yhä useampi saa kutsun kertaamaan, lisää aseita panssarin- ja ilmatorjuntaan

Puolustusministeriö tiedotti eilen, että puolustuskyvyn vahvistaminen tarkoittaa muun muassa käytössä olevan materiaalin käyttövarmuuden parantamista, materiaalin ja ampumatarvikkeiden hankintoja sekä kertausharjoitusten ja henkilöstön lisäämistä.

Toimintamenojen lisäyksen osalta Puolustusvoimien henkilöstömäärää lisätään puolustusselonteossa sovitun mukaisesti lähivuosina 500 henkilötyövuodella. Henkilöstölisäykset aloitetaan jo tänä vuonna. Sopimussotilaiden määrää lisätään noin 180−230 henkilötyövuodella nykyisestä noin 350 henkilötyövuodesta.

Kertausharjoituksiin vuosittain kutsuttavien reserviläisten määrä puolestaan kasvaa 10 000:lla nykyisestä 19 300 reserviläisestä, puolustusministeriö kertoi.

Puolustusmateriaalihankintoihin lähivuosina osoitettava lisäraha nousee tämän kevään lisätalousarvio mukaan lukien noin kahteen miljardiin euroon. Tällä rahalla hankitaan puolustusministeriön mukaan muun muassa panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseistusta, yksittäisen taistelijan varusteita, tykistön ammuksia, kenttähuoltomateriaalia sekä meri- ja ilmapuolustuksen ohjuksia.

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Mainos: Hämeenmaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut