Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pohjolakodin rikosepäilyistä lisää syyttämättäjättämispäätöksiä – osa epäilyistä oli ehtinyt vanheta

Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella sijaitsevan koulukoti Pohjolakodin tapauksessa syyttäjä on jättänyt syytteet nostamatta osasta rikosepäilyjä.

Poliisi on tutkinut Pohjolakodin toimintaa ja sitä, miten sinne sijoitettuja nuoria on kohdeltu. Syyttäjän arvioitavana on ollut seitsemän epäiltyä rikoskokonaisuutta.

Nyt käsitellyssä kokonaisuudessa epäiltyinä olivat Pohjolakodin yksi vastaava ohjaaja ja kaksi ohjaajaa. Rikosepäilyt koskivat virka-aseman väärinkäyttämistä ja kunnianloukkausta.

Syyttäjän mukaan kunnianloukkauksia koskevat rikosepäilyt olivat ehtineet vanheta. Myöskään virka-aseman väärinkäyttämisestä ei nostettu syytteitä, koska syyttäjän mukaan rikosepäilyjen tueksi ei ollut todennäköisiä syitä.

Myös yhden toisen kokonaisuuden osalta tehtiin syyttämättäjättämispäätökset viime kesänä. Edelleen syyteharkinnassa on viisi rikoskokonaisuutta.