Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

UPM:n selluliiketoiminnan ja Paperiliiton työriitaan on annettu sovintoesitys, lakko jatkunut vuoden alusta – "Toiveikkuutta ja ainakin halukkuutta neuvottelupöydässä on"

Sovittelija Leo Suomaa on antanut sovintoesityksen metsäyhtiö UPM:n selluliiketoiminnan ja Paperiliiton välisissä työehtosopimusneuvotteluissa, kertoo UPM tiedotteessaan.

Sovittelija on pyytänyt osapuolia vastaamaan sovintoesitykseen 14. huhtikuuta mennessä.

Paperiliitto on valmis hyväksymään UPM:n selluliiketoimintaa koskevan sovintoesityksen vain, jos samalla saadaan sopu kaikkia UPM:n paperiliittolaisia koskevasta ratkaisusta. Liitto kertoo tiedotteessa keskeisenä tavoitteenaan olevan, että koko UPM:ää koskevat sopimusratkaisut saadaan valmiiksi ennen sovittelijan antaman harkinta-ajan päättymistä.

– Siinä pyritään saamaan kaikki kuntoon, että kaikki pääsee yhtä aikaa töihin, kertoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala STT:lle.

Sovittelut UPM:n muiden liiketoiminta-alueiden ja Paperiliiton kanssa jatkuvat harkinta-ajan kestäessä sovittelijan johdolla.

Seuraava sovittelijan tapaaminen on sovittu torstaille.

Sovintoehdotuksesta vauhtia neuvotteluihin

Vanhala kertoo uskovansa, että sovintoehdotuksesta saadaan vauhtia siihen, että muita liiketoiminta-alueita koskevat sopimukset saataisiin hyvissä ajoin.

– Toiveikkuutta ja ainakin halukkuutta neuvottelupöydässä on, Vanhala sanoo.

Paperiliiton lakko UPM:ssä on jatkunut jo vuoden alusta saakka.

– Kyllä siinä varmaan työnantajapuolellakin on halua viedä tätä asiaa rivakasti eteenpäin, varsinkin kun saatiin tämä neuvottelutulos aikaan, Vanhala sanoo.

Vanhalan mukaan Paperiliitto on päättänyt, että lakko kestää siihen saakka, kunnes kaikki sopimukset ovat valmiina.

UPM ei ole julkistanut tietoja siitä, miten paljon työtaistelu on sille maksanut.

Myös UPM Pulp Suomen tuotantojohtaja Juha Kääriäinen kertoo UPM:n tiedotteessa olevansa toiveikas sopimuksen syntymisen suhteen.

– Toivon, että pääsemme käynnistämään tehtaat mahdollisimman pian, sanoo Kääriäinen tiedotteessa.

Kääriäinen on toiminut UPM selluliiketoiminnan pääneuvottelijana.

UPM on pitänyt kiinni siitä, että se haluaa tehdä erilliset sopimukset liiketoiminnoilleen, kun taas Paperiliitto on ajanut yrityskohtaista sopimusta. Paperiliiton hallitus linjasi helmikuun alussa, että liitto on valmis neuvottelemaan UPM:n viiden toimialan kanssa.