Paperikoneen palo on sammutettu Mänttä-Vilppulassa – tehdas evakuoitiin, kukaan ei loukkaantunut

Paperikone syttyi tuleen Metsä Tissuen tehtaalla Mänttä-Vilppulassa tänään ennen puolta kymmentä illalla. Palo saatiin sammutetuksi noin tunnissa, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Sammutustöissä oli 12 pelastusyksikköä.

Päivystävä palomestari Heikki Havukainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että paperintuotanto tehtaalla keskeytettiin.

Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tehdas sijaitsee Mäntän keskustan alueella, mutta palosta ei aiheutunut vaaraa lähialueelle.

Tulipalo saatiin rajattua yhden paperikoneen alueelle. Palo levisi paperikoneen ylä- ja alapuolelle. Se kärsi palovahinkoja ja on toistaiseksi poissa käytöstä.

– Tehdas on tyhjennetty työntekijöistä. Sammutustyöt ovat käynnissä ja konetta ajetaan alas, Heikki Havukainen sanoi STT:lle kymmenen aikaan illalla.

Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla valmistetaan muun muassa pehmopapereita, käsipyyhkeitä ruoanlaitossa käytettäviä papereita ja muita tuotteita ammattilaiskäyttöön.

Yhtiön verkkosivujen mukaan Mäntässä työskentelee noin 400 työntekijää.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut