Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Saarikko HS:lle: Suomalaisten varauduttava tinkimään elintasostaan

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan hallituksen suunnitelmaa palata talouspolitiikassa koronakriisin jälkeen kohti normaalia on jouduttu päivittämään. Syynä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Saarikko sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei menokehyksissä pysyminen ole realistista tänä eikä ensi vuonna ja että velkaa otetaan suunniteltua enemmän.

– Joudumme turvallisuuden, varautumisen ja huoltovarmuuden vuoksi tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja. On selvää, että viime keväänä sovitusta menotasosta on poikettava muuttuneen tilanteen synnyttämien välttämättömyyksien osalta, Saarikko sanoo HS:lle.

Saarikon mukaan valtio keskittyy nyt ensisijaisesti takaamaan kansalaisten turvallisuuden. Kriisin suomalaisille aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia valtio ei pehmennä yhtä suurilla summilla kuin koronakriisin aikaan.

Esimerkiksi hintojen noususta kansalaisille aiheutuvia lisämenoja valtio ei Saarikon mukaan pysty paikkaamaan, vaan suomalaisten on varauduttava tinkimään elintasostaan.

– Tämä aika on sellainen, että jostain totutusta voi joutua tinkimään. Suomen on sopeuduttava arvaamattomaan Venäjään, ja jokaisen suomalaisen on sopeuduttava sen seurauksiin. Sama pätee myös yrityksiin ja etujärjestöihin, Saarikko sanoo HS:lle.

Valtion keskittyminen kansalaisten turvallisuuden takaamiseen tarkoittaa käytännössä sitä, että hallitus ohjaa lisärahaa esimerkiksi puolustusmenoihin, ruoantuotantoon ja energian saatavuuteen.