Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Savon Sanomat: THL:n Tervahauta hakee Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtajaksi – STM:n Varhila hakee Satakuntaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta on hakenut Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtajaksi, kertoo Savon Sanomat . Hakijoita on lehden mukaan yhteensä yhdeksän.

Tervahaudan viisivuotinen virkakausi THL:n pääjohtajana alkoi vuoden 2019 alussa. Ennen tätä hän on toiminut muun muassa Kuopion kaupungin apulaiskaupunginjohtajana sekä Leppävirran kunnanjohtajana.

Pohjois-Savon aluevaltuusto valitsee hyvinvointialuejohtajan toukokuussa. Haastattelut ja soveltuvuusarvioinnit alkavat Savon Sanomien mukaan ensi viikon keskiviikkona ja päättyvät maaliskuun lopussa. Hakijoiden joukossa ovat myös viime syksynä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtajana aloittanut Jan Tollet, maakuntajohtaja Marko Korhonen sekä Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen.

Kansliapäällikkö Varhila hakee Satakunnan hyvinvointialueen johtoon

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila hakee Satakunnan hyvinvointialueen johtajaksi. Hyvinvointialuejohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä yhteensä kuusi hakijaa, tiedotti Satasote.

Porilaistaustainen Varhila valittiin sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäälliköksi vuonna 2019. Ennen valintaansa hän työskenteli ministeriössä osastopäällikkönä ja osallistui esimerkiksi sote-uudistuksen valmisteluihin edellisen hallituksen kaudella.

Aluehallitus päättää haastatteluun kutsuttavat tiistaina. Virkavaali on tarkoitus pitää 19. huhtikuuta. Virka täytetään kuuden vuoden määräajaksi.

Varhilan lisäksi johtajaksi ovat hakeneet esimerkiksi johtajaylilääkäri Petteri Lankinen ja hyvinvointialueen muutosjohtaja Anneli Lehtimäki.

Satakunnan hyvinvointialueen johtoon hakeneista uutisoivat aiemmin perjantaina ainakin Yle ja Satakunnan Kansa .