Lauantai oli Helsingissä jälleen useiden mielenosoitusten päivä – tukea Ukrainalle osoitettu ympäri Suomen noin viikon ajan, tänään myös ainakin Raumalla

Helsingissä järjestettiin tänään kolme Ukrainaa tukevaa mielenosoitusta. Ensimmäinen Tukea Ukrainalle -mielenosoitus alkoi yhdeltä iltapäivällä kokoontumisella Mannerheiminaukiolla. Mielenosoittajat liikkuivat tästä kohti Senaatintoria. Kaksi muuta Ukrainaa tukevaa mielenosoitusta kokoontuivat poliisin mukaan Narinkkatorilla ja Lasipalatsilla, ennen kuin liittyivät samaan kulkueeseen ensin liikkeelle lähteneen joukon kanssa.

Kello kahdelta Senaatintorille oli saapunut noin 2 500 mielenosoittajan joukko, Helsingin poliisi tviittasi . Noin kello kolmeen mennessä tapahtuma oli poliisin mukaan päättynyt. Poliisi kertoi tilaisuuden sujuneen rauhallisesti.

Ympäri Suomen on järjestetty noin viikon ajan useita Ukrainaa tukevia mielenosoituksia. Mielenosoitukset alkoivat eri puolilla Suomea Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime kuun lopulla. Jo sitä ennen Helsingissä oli järjestetty mielenosoitus Ukrainan rauhan säilymisen puolesta.

Tänään Helsingin lisäksi ainakin Raumalla järjestettiin Ukrainan tueksi mielenosoitus, josta poliisi oli saanut ilmoituksen ennalta. Mielenosoitus pidettiin Rauman torilla, minne osallistujia kokoontui yhteensä noin 300 henkilöä, Länsi-Suomen poliisi tviittasi . Myös Raumalla tapahtuma sujui poliisin mukaan rauhallisissa merkeissä.

Tuhatpäinen joukko ilmaston puolesta

Eduskuntatalolla alkoi noin kello kahdelta iltapäivällä myös ilmastomielenosoitus, johon kerääntyi poliisin mukaan nopeasti noin tuhat osallistujaa.

Mielenosoittajat vaativat pääministeri Sanna Marinin hallitusta lunastamaan lupauksensa fossiilivapaasta hyvinvointiyhteiskunnasta.

Mielenosoituksen järjestäjinä toimivat Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeacen ja Amnestyn Suomen osastot, Elokapina, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen nuorten ilmastoliike Fridays for Future, Climate Move, Hiilivapaa Suomi, Ilmastovanhemmat ja Ilmastoisovanhemmat, Siemenpuu-säätiö ja PAND – Taiteilijat rauhan puolesta.

Järjestäjien mukaan mielenosoituksen esiintyjäjoukkoon kuului muun muassa 22-Pistepirkko ja puheen pitäjiin saamelaisaktivisti Petra Laiti ja eläinoikeusliike Viral Vegansin Benjamin Pitkänen.

Tapahtuma hiipui alkuiltaan mennessä, Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksesta kerrottiin STT:lle. Ongelmia mielenosoituksessa ei ilmennyt.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut