Fyysisesti ilmenevä ihmiskauppa osataan Suomessa jo tunnistaa, psyykkistä ei juurikaan – lakipykälien muuttamisen sijasta tulisi kouluttaa poliisin ja oikeuslaitoksen työntekijöitä

Uhrin ja tekijän välinen hienovarainen psyykkinen hyväksikäyttö ja valta-asemaan perustuva ihmiskauppa tunnistetaan Suomessa edelleen heikosti.

Lainmuutosten sijasta huomiota tulisi kiinnittää lainkäyttäjien eli poliisin ja oikeuslaitoksen henkilöstön osaamiseen ja heidän kouluttamiseensa ihmiskaupan eri muotojen tunnistamiseksi, käy ilmi tuoreesta ihmiskauppaa ja sen lähirikoksia tutkineesta laajasta selvityksestä. Tutkimus on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjaa.

Ihmiskauppapykälä rikoslaissa on selvityksen mukaan itsessään varsin kattava, mutta lain soveltamiskäytäntö on edelleen epäyhtenäistä. Myös ihmiskauppalain sisällön hahmottamisessa on selvityksen mukaan vielä kehitettävää.

– On viitteitä siitä, että psyykkistä valtaanottamista tai hyväksikäyttöä ei niin hyvin rikosprosessissa tai oikeuskäytännössä tunnisteta kuin ihmiskauppaa koskevat velvoitteet edellyttäisivät, kertoo tutkimusryhmässä mukana ollut rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopistosta.

Lähtökohtaisesti ihmiskaupparikoksia yhdistävä tekijä on uhrin jostain syystä alisteinen asema hyväksikäyttäjäänsä. Ihmiskauppa ilmiönä tunnistetaan selvityksen mukaan kuitenkin heikosti.

– Se rajaa tietyllä tavalla ymmärrystä siitä, että ihmiskauppa on mitä suuremmissa määrin myös psyykkistä toisen valtaanottamista, joka ei välttämättä päällepäin ihan hirveästi näy, sanoo Melander.

Selvitys suosittelee, että ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä rikoksista annettaisiin kattavaa koulutusta rikoslainkäyttöön osallistuville viranomaisille. Lisäksi ihmiskauppajuttuja hoitavia asianajajia tulisi kouluttaa nykyistä laajemmin.

Poliisin rooli tärkeä tutkinnan alkuvaiheessa

Väkivalta tai esimerkiksi liikkumisvapauden rajoittaminen tunnistetaan kohtalaisen hyvin, ja ne ovatkin Melanderin mukaan ihmiskaupparikosten tyyppiesimerkkejä. Fyysistä puolta paljon huonommin tunnistetaan ihmiskauppaan usein sisältyvä psyykkinen ja henkinen hyväksikäyttö.

Rikosprosessissa psyykkisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn tunnistamista vaikeuttaa sen todentaminen. Asianosaisten eli uhrin ja väitetyn tekijän kertomukset ovat usein keskeistä ja joissain tapauksissa ainoata näyttöä epäillystä rikoksesta. Tällöin haasteeksi voi nousta sana vastaan sana -ongelma.

Oikeudellisesti tapaukset voivat olla vaikeita, minkä vuoksi esimerkiksi poliisin rooli mahdollisen ihmiskaupparikoksen tunnistamisessa jo alussa on tärkeää.

– Tiedetään, että usein ihmiskaupan uhri on asemassa, jossa hän ei välttämättä erityisen mielellään kerro asioista. Siinä pitäisi saada sellainen luottamuksellinen suhde jo tutkinnan alkuvaiheesta, sanoo Melander.

Olennaista on rikosten parissa työskentelevien ihmisten kouluttaminen. Poliisissa on Melanderin mukaan jo otettukin kehitysaskeleita myös psyykkisen hyväksikäytön tunnistamiseksi.

Selvityksen mukaan ihmiskauppa on helpommin tunnistettavissa silloin, kun tekijällä on alusta alkaen ollut sama tavoite, kuten esimerkiksi rahan tienaaminen hyötymällä laittomin keinoin toisesta ihmisestä. Jos tilanne on painostuksen tai muun psyykkisen hyväksikäytön vuoksi edennyt hiljalleen, on se viranomaisille vaikeampi tunnistaa.

Oikeus joutuu punnitsemaan vapaaehtoisuuden aitoutta

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja prostituutioon liittyvät ihmiskaupparikokset tunnistetaan selvityksen mukaan kohtalaisen hyvin. Tällaisissa tapauksissa ihminen saatetaan esimerkiksi tuoda ulkomailta Suomeen erehdyttämällä ja ottamalla hänet valtaan, minkä jälkeen asetetaan hänet seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Prostituutio- ja paritusrikosten tutkinnalliset ongelmat liittyvät kuitenkin niin ikään todentamiseen.

Melanderin mukaan esimerkiksi ihmiskauppaan liittyvissä paritusrikoksissa ja niiden ratkaisukäytännössä oikeusjärjestelmässä on asetettu lähtökohdaksi se, että prostituoituna toimiva ihminen toimii vapaaehtoisesti. Rikosta arvioitaessa oikeus joutuu pohtimaan, tietääkö prostituoitu, mitä hän tekee ja toimiiko hän aidosti vapaaehtoisesti.

– Ei ehkä havaita tietynlaista valta-asetelmaa suhteessa siihen, joka hyötyy toisen prostituutiosta. Vaikka sinänsä vaikuttaa riidattomalta, että henkilö tietää, mitä tekee ja toimii vapaaehtoisesti, kertoo Melander.

Melanderin mukaan oikeudellisten pakkokeinojen laajemmalla käyttöönotolla ihmiskaupparikosten tutkinnassa voitaisiin joissakin tapauksissa saada enemmän näyttöä asianosaisten kertomusten rinnalle, sillä ihmiskauppa on yleisimmin tekijälle taloudellista hyötyä tuottavaa toimintaa. Oikeuden asettamia pakkokeinoja ovat muun muassa erilaiset omaisuustakavarikot, tele- ja tarkkailupakkokeinot.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut