Tänään illalla Venäjän suurlähetystön edessä pidettyyn mielenosoitukseen osallistui arviolta 1 500 ihmistä, Helsingin poliisi kertoi Twitterissä . Poliisi turvasi paikalla tapahtumaa.
Paikalla olevat mielenosoittajat huusivat vuorotellen "Venäjä ulos, Putin alas!", "Näpit irti Ukrainasta!" ja "Ukraina!". Lisäksi moni piteli käsissään Ukrainan lipun värisiä, sinikeltaisia kylttejä, joissa luki: "sotatoimet seis". Muita erilaisia kylttejä oli kirjoitettu suomeksi, venäjäksi ja englanniksi.
Mielenosoitus alkoi noin puoli viideltä iltapäivällä. Iltaseitsemän aikoihin paikalla oli poliisin mukaan enää pieni joukko mielenosoittajia, eikä liikennehaittaa enää aiheutunut.
Tammerkoski Ukrainan lipun väreissä
Tänään tukea Ukrainalle osoitetaan myös esimerkiksi Tampereella. Tammerkoskea on valaistu sini-keltaiseksi Ukrainan lipun värein, ja valaistukset on määrä pitää päällä sunnuntaihin asti, Tampereen kaupunki kertoo.
– Tampereen kaupunki haluaa näin symbolisesti osoittaa tukeaan Ukrainalle, ystävyyskaupunkinsa Kiovan asukkaille ja kaikille sodasta kärsiville, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen tiedotteessa.
Kiova on ollut Tampereen ystävyyskaupunki vuodesta 1954 lähtien, tiedotteessa todetaan.
Helsingin kaupunki kertoi Twitterissä valaisevansa kaupungintalon sinikeltaisin värein. Helsingissä myös Ulkoministeriön Merikasarmi valaistaan solidaarisuuden osoittamiseksi Ukrainalle.
Ministeriö toteaa tiedotteessa, että Suomi tukee vankasti Ukrainan itsenäisyyttä, suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta.
Ukrainassa useita ystävyyskaupunkeja
Tampereen, Oulun ja Lahden kaupunki sekä Kuntaliitto kertovat lisäksi yhteisessä tiedotteessaan haluavansa tukea Ukrainan paikallishallintoa ja tuomitsevansa jyrkästi Venäjän perusteettomat sotatoimet maassa.
Oulun ja Odessan, Tampereen ja Kiovan sekä Lahden ja Zaporozjen kaupunkien välillä on vaalittu ystävyyttä ja yhteistyötä kymmenien vuosien ajan, todetaan tiedotteessa, jonka ovat allekirjoittaneet Tampereen pormestari Ikonen, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.
Joensuussa ja Kuopiossa toimiva Itä-Suomen yliopisto ilmoittaa myös tuomitsevansa Venäjän sotatoimet Ukrainassa ja ilmaisee tukensa ukrainalaisille opiskelijoilleen ja henkilöstölleen. Yliopisto on perustanut Ukraina-valmiusryhmän, joka valmistelee tukitoimia opiskelijoille ja henkilöstölle, tiedotteessa kerrotaan.
Myös hätäapukeräyksillä pyritään tukemaan
Monet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat järjestäneet rukoushetkiä rauhan puolesta, ja kirkoissa on soitettu rauhankelloja. Esimerkiksi Helsingissä rauhankelloja on soitettu iltaseitsemältä, mitä ovat seuranneet rukoushetket useissa kirkoissa.
Ainakin Kirkon Ulkomaanapu (KU) sekä lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida ovat aloittaneet hätäapukeräyksen Ukrainan konfliktista kärsivien perheiden auttamiseksi. KU:n keräykseen voi osallistua tilisiirrolla tai tekstiviestillä.
– Pakenevilla ihmisillä on aina pulaa perustarpeista, ruoasta, lääkkeistä ja juomasta. Ukrainan tilanne on erityisen haastava, sillä Eurooppa elää kylmää talvea ja vakavaa koronapandemiaa, toteaa Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg tiedotteessa.
Fida kertoo tiedotteessa toimivansa Ukrainassa erityisesti Taka-Karpaateilla ja Sumyn alueella köyhimmän romaniväestön keskuudessa. Työhön sisältyy toimintakeskusten, pyhäkoulujen, naisten piirien sekä ruoka-avun järjestämistä paikallisten seurakuntien kautta. Myös Fida ottaa vastaan rahalahjoituksia sivujensa ja Mobile Payn välityksellä.