Kesätöitä on tarjolla nuorille nyt enemmän kuin ennen koronaa

Kiitos runsaan kesätyötarjonnan tulevalle kesälle, moni nuori pääsee pian kokeilemaan siipiään työelämässä sekä ansaitsemaan omaa rahaa ehkä ensimmäisen kerran. STT:n haastateltavien mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että kesätöissä pandemia olisi jo selätetty.

Varsinkin työvoimapulan vaivaamalla hotelli- ja ravintola-alalla kesä 2022 näyttää nuorille hyvältä.

– Tarjolla olevien työtehtävien osalta on palattu valoisampaan ja optimistisempaan tunnelmaan ja voi sanoa, että ollaan sikäli jopa palattu koronaa edeltävään aikaan, sanoi S-ryhmän rekrytoinneista vastaava päällikkö Minnastiina Miettinen STT:lle maanantaina.

S-ryhmän hotelleissa, ravintoloissa sekä kaupoissa ja huoltoasemien myymälöissä työllistyy tänä kesänä 15 000 kesätyöntekijää, kun viime vuonna palkattiin 14 000 kesätyöntekijää, Miettinen kertoi.

Kesätyöntekijöistä jopa kilpaillaan

Hotelli- ja ravintola-alalla kesätyöntekijöistä jopa kilpaillaan, kertoi Matkailu- ja ravintolapalvelujen etujärjestö Maran toimitusjohtaja Timo Lappi STT:lle.

Lapin mukaan viimeisenä "normaalina" kesänä ennen korona-aikaa, kesällä 2019, kesätöihin palkattiin ravintoloihin, hotelleihin, festivaaleille ja huvipuistoihin noin 18 000 kesätyöntekijää. Tänä kesänä heitä saatetaan palkata enemmänkin.

– Tänä vuonna, jos rajoituksia ei tule, niin tuo luku varmasti ylittyy. Henkilöstöpula vaikuttaa siihen, että kesätyöpaikkoja on enemmän. Kesätyöntekijät joutuvat jonkin verran paikkaamaan työvoimapulaa. Kesätyön jälkeen vakituisia töitäkin voi olla tarjolla, Lappi sanoi.

Lapin mukaan hotelli- ja majoitusalalla ollaan varovaisen toiveikkaita sen suhteen, että uusia koronarajoituksia ei enää tule.

– Kesällä uskotaan erittäin vahvaan kysyntään meidän palveluissa. Ihmisillä on patoutunutta tarvetta käydä ravintoloissa, matkailemassa sekä festivaaleilla, Lappi lisäsi.

Korona-ajan varovaisuus on väistynyt

Rekrytoijien korona-ajan varovaisuus on väistynyt, kun omikronmuunnoksen aiheuttamasta tautiaallosta huolimatta sairaalakuormitus on vähentynyt ja rajoituksia ollaan purettu ympäri maata. Vain se, että kansainvälinen matkailu ei ole elpynyt, jarruttaa vielä hieman hotelli- ja ravintola-alan rekrytointeja.

– Viime vuosina on ollut ravintoloissa hankalaa, kun ei tiedetty mitä rajoitusten osalta tapahtuu. Osassa Suomea ei ole ollut ollenkaan tarjolla kesätöitä, tai paikkoja jouduttiin perumaan. Tänä vuonna ei ole samanlaista varovaisuutta kuin aiempina vuosina. Sopimuksiakin on jo tehty, Minnastiina Miettinen S-ryhmästä kertoi.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan Suomessa kahden koronavuoden aikana menetettiin jopa 70 000 nuorten kesätyöpaikkaa. EK:n mukaan tänä kesänä tavoitellaan kesätyö- ja harjoittelupaikkaa 120 000 nuorelle, kun EK:n jäsenyritykset tarjosivat viime kesänä nuorille noin 95 000 kesätyöpaikkaa.

Työnhakupalveluissa ennätysmäärä paikkoja

Myös Oikotien sekä Duunitori -hakupalveluiden mukaan kesätyöpaikkojen lukumäärä on palautunut koronakriisiä edeltäneen ajan tasolle.

Oikotie Työpaikat -palvelussa oli helmikuun alussa tarjolla noin 6 000 kesätyöpaikkaa. Se on palvelun mukaan 170 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kesätyöpaikkailmoitusten määrä on jopa kasvanut ajasta ennen koronaa. Oikotie Työpaikat -palvelussa on esimerkiksi IT-alan kesätyöpaikkoja jopa 74 prosenttia enemmän kuin viisi vuotta sitten. Kaupan alan kesätyöpaikkojen määrä on 70 prosenttia suurempi kuin viisi vuotta sitten, ja asiakaspalvelussa kasvua on ollut 26 prosenttia.

Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Aino Salonen luonnehtii kesätyötilannetta "poikkeuksellisen" hyväksi.

– Meidän kesätyösivustolla on lyöty rikki ennätyksiä, mikä on todella poikkeuksellista. Varmaankin yleisesti monilla yrityksillä on paljon vähemmän epävarmuutta ja yrityksillä on enemmän uskoa tulevaisuuteen. Varmasti myös työvoimapula vaikuttaa asiaan, Salonen arvioi.

Kun ennen korona-aikaa tammikuussa 2020, sivustolla julkaistiin yli 5 000 kesätyöilmoitusta, tämän vuoden tammikuussa kesätyöilmoituksia tuli jo yli 8 000 – yhdellä ilmoituksella voidaan hakea kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.

Salonen kuitenkin huomautti, että ilmoitusten perusteella kesätöitä on alaikäisille tarjolla heikommin kuin 18 vuotta täyttäneille.

Tilanne valoisa myös kunnissa

Tilanne näyttää toiveikkaalta kesätyöpaikkojen suhteen myös kunnissa. Viime vuonna kunnat tarjosivat nuorille noin 55 000 kesätyöpaikkaa, ja tänä vuonna odotetaan ainakin vastaavaan lukuun yltämistä.

– Uskoisin, että pääsemme ainakin edellisten vuosien lukemiin, sanoi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) työmarkkinatutkija Riikka Krause STT:lle maanantaina.

Kunnissa on tarjolla esimerkiksi paikkoja kirjastoissa ja museoissa, puisto- ja puutarhatöitä, liikuntapaikkojen ylläpitotöitä, siivoustöitä, sekä avustajan töitä lastentarhoissa. Viime kesinä on palkattu myös nuoria kesäsomettajia.

– Aiempaa työkokemusta ei vaadita. Kunnissa halutaan, että nuoret saavat tätä elintärkeätä kokemusta, ja myös halutaan houkutella nuoria myöhemmin hakeutumaan kuntiin töihin, Krause sanoi.

– Jos kesätöitä hakee, niin nyt kannattaa olla aktiivinen. Nyt on sesonki parhaimmillaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut