Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Kanadassa Ontarion provinssiin julistettiin hätätila rekkaprotestin takia – maailmalla syntyy jäljitelmiä

Kanadassa Ontarion provinssissa julistettiin perjantaina hätätila rekkaprotestin takia. Pitkään jatkunut protesti on halvaannuttanut pääkaupungin Ottawan ja sulkenut kaupankäynnin Yhdysvaltojen kanssa, kertoi provinssin pääministeri Doug Ford.

– Me ryhdymme mihin tahansa tarvittaviin toimiin varmistaaksemme, että (Kanadan ja Yhdysvaltain välinen) raja avataan uudelleen, hän sanoi.

Hän uhkasi suurilla sakoilla, jos protestoijat eivät lopeta "laitonta valtausta".

Jo kaksi viikkoa jatkunut Kanadan rekkaprotesti aiheuttaa enenevissä määrin ongelmia Yhdysvaltojen ja Kanadan autoteollisuudelle. Yhdysvallat patisteleekin Kanadaa ryhtymään voimakkaampiin toimiin rekkasulkujen purkamiseksi maiden välisellä rajalla.

Koronatoimia ja hallitusta laajemminkin vastustavat protestit ovat tukkineet Kanadan pääkaupungin Ottawan katuja kahden viikon ajan, ja maanantaista lähtien kanadalaisen Windsorin kaupungin ja Yhdysvaltain autoteollisuuden keskuksen Detroitin yhdistävä Ambassador-silta on ollut käytännössä pois käytöstä rekkakuskien aiheuttaman tukoksen takia.

Silta on tärkeä autoteollisuudelle, sillä molemmin puolin rajaa on runsaasti autonvalmistajien ja niiden alihankkijoiden tehtaita. Auton osat ja komponentit saattavat ylittää sillan jopa kuusi tai seitsemän kertaa valmistusprosessin aikana. Autoyhtiöt ovatkin jo ilmoittaneet, että protestit vaikuttavat niiden tuotantoon.

Sillan ylittää päivittäin noin 40 000 henkilöä ja yli 300 miljoonan dollarin arvosta rahtia. Silta on tärkeä muidenkin alojen toimitusketjuille.

Yhdysvallat kehottanut Kanadaa voimakkaampiin toimiin

Kaksi muutakin Kanadan ja Yhdysvaltain välistä rajanylityspistettä on protestien takia tukossa, yksi Albertassa ja yksi Manitobassa.

Valkoinen talo kertoo, että Kanadaa on kehotettu ryhtymään voimakkaampiin toimiin sulkujen purkamiseksi. Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden ministeri Alejandro Mayorkas on virkamieslähteiden mukaan kehottanut Kanadaa tarttumaan liittovaltion valtaan tilanteen ratkaisemiseksi ja luvannut ministeriönsä tukevan toimia.

Lähteiden mukaan myös Yhdysvaltain liikenneministeri Pete Buttigieg on keskustellut Yhdysvaltojen toimitusketjujen toimivuuden tärkeydestä Kanadan kollegansa kanssa.

Myös Yhdysvaltojen Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmer korosti tukoksen vaikutuksia osavaltion autoteollisuudelle ja penäsi Kanadan viranomaisilta toimintaa.

Poliisi aikoo lisätä painetta

Kanadan Convoy-protesti alkoi alun perin vastalauseena tiukoille testi- ja eristysvaatimuksille, jotka kohdistuvat Yhdysvaltain rajan yli palaaviin rokottamattomiin rekkakuskeihin.

Pääkaupunki Ottawan vallanneita protesteja on leimannut äänitorvien toitottelu, musiikki ja juhlailmapiiri. Kanadan parlamenttitalon ympäristössä on edelleen pysäköitynä noin 400 ajoneuvoa.

Poliisi kertoi torstaina tuovansa kaupunkiin lisävahvistuksia ja lisäävänsä kiinniottoja ja sakottamista. Poliisi aikoo myös hinata rekkoja pois kiihtyvällä tahdilla.

Pääministeri Justin Trudeau sanoi jälleen torstaina, ettei liikennetukoksia voi hyväksyä.

– Tämä vahingoittaa yhteisöjä ympäri maan, Trudeau sanoi.

Myös Trudeaun poliittinen vastustaja, konservatiivipuolueen puheenjohtaja Candice Bergen kehotti mielenosoittajia lopettamaan liikenteen tukkimisen, vaikka hän oli aluksi tukenut protesteja.

Kanadan mielenosoittajat eivät toistaiseksi ole osoittaneet perääntymisen merkkejä, vaan ovat ylpeitä siitä, että heidän toimintansa on inspiroinut Convoy-tyylisiä protesteja muissakin maissa.

– Siitä tietää, että tilanne on paha, jos kanadalaiset lähtevät joukolla liikkeelle. Luulen, että se herättää vastakaikua ympäri maailman, sanoi mielenosoittaja Naomi Gilman AFP:lle.

Uuden-Seelannin protesti jatkuu

Kanadan protestin innoittama mielenosoitus koronatoimia vastaan on jatkunut perjantaina Uuden-Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa.

Maan parlamenttitalon nurmikolle kerääntyneiden mielenosoittajien määrä kasvoi perjantaina, vaikka poliisi oli virallisesti sulkenut parlamenttitalon ympäristön. Kieltoa ei ole kuitenkaan valvottu tiukasti, ja protestoijien määrä kasvoi perjantain aikana noin 250:sta noin 1 500:aan.

Protesti alkoi maanantaina, ja torstaina poliisi yritti hajottaa mielenosoittajien leirin. Poliisi käytti paprikasumutetta yhteenotoissaan muutamien mielenosoittajien kanssa, ja otti kiinni 122 ihmistä, mutta protestia ei saatu hajotettua.

Perjantaina poliisin taktiikkana oli jälleen tarkkailla tilannetta barrikadien takaa, kun mielenosoittajat soittivat musiikkia ja tanssivat leirissään.

Mielenosoittajat vastustavat Uuden-Seelannin rokotepolitiikkaa. Koronarokotteet ovat pakollisia monilla aloilla, kuten terveydenhuollossa, poliisissa ja koulutuksessa. Ravintoloihin, urheilutapahtumiin ja uskonnollisiin tilaisuuksiin pääsee vain rokotepassin avulla.

Pariisissa valmistaudutaan protestin estämiseen

Pariisia kohti oli perjantai-iltana matkalla eri puolilta Ranskaa tuhansien mielenosoittajien saattue. Monien koronarokotuksia ja -rajoituksia vastustavien protestoijien toiveena on pääkaupungin saarto.

Pariisin poliisi kertoi jo etukäteen kieltävänsä Convoy-tyyliset protestit ja estävänsä teiden tukkimisen.

– Jos ihmiset haluavat osoittaa mieltään normaalisti, he voivat tehdä niin. Jos he haluavat tukkia liikenteen, me puutumme siihen, sanoi Ranskan sisäministeri Gerald Darmarin.

Mielenosoittajat ovat vaatineet hallitusta luopumaan koronarokotuspassista, jota vaaditaan monissa yleistiloissa. Myös nopeasti nousseet energian hinnat aiheuttavat suuttumusta.

Myös Belgian viranomaiset kertoivat aikovansa estää Brysseliin maanantaiksi kaavaillun protestin.

Yhdysvalloissa protestoijat ovat kehottaneet kokoontumaan Los Angelesiin 4. maaliskuuta ja suuntaamaan sieltä maan halki mahdollisesti Washingtoniin.

Convoy-protestointia on nähty Helsingissäkin. Mielenilmaus tukki liikenteen Mannerheimintiellä muutamaksi tunniksi viime viikon perjantaina ja lauantaina.