Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Tieliikenteessä kuoli viime vuonna Suomessa 236 ihmistä – "Tavoite puolittaa kuolemat vuoteen 2030 mennessä on entistä haastavampi"

Suomen tieliikenteessä kuoli viime vuonna yhteensä 236 ihmistä, kertoo Onnettomuustietoinstituutti (Oti). Kuolemien määrä kasvoi edellisvuodesta kahdella.

Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli yhteensä 220. Neljä onnettomuutta viidestä tapahtui moottoriajoneuvoille.

Tieliikenteessä kuolleiden määrä on nyt täsmentynyt siitä, mitä STT uutisoi 31. joulukuuta. Tuolloin Liikenneturva kertoi, että tieliikenteessä kuoli 210 ihmistä vuonna 2021. Tieto perustui Tilastokeskuksen ennakkotietoihin tammi–marraskuulta ja Liikenneturvan keräämiin lehtitietoihin joulukuulta.

Kuolemien määrä pysynyt viime vuodet ennallaan

Viime vuoden yleisin onnettomuustyyppi oli suistumisonnettomuus, joita oli hieman alle puolet kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Ajon aikana saadut sairauskohtaukset ovat yksi syy suistumisten suureen määrään.

Jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli yhteensä 45. Niissä kuoli 22 jalankulkijaa ja 23 pyöräilijää.

Kahdessa onnettomuudessa, joita käsiteltiin pyöräilyonnettomuuksina, kuoli kevyen sähköajoneuvon kuljettaja. Heistä toinen oli sähköpotkulautailija ja toisessa oli kyseessä jokin muu kevyt sähköajoneuvo.

Onnettomuustietoinstituutin mukaan kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä on pysynyt Suomessa viime vuosina pitkälti ennallaan.

– Onnettomuusmäärien jämähtäminen korostaa tarvetta vaikuttavan liikenneturvallisuusstrategian käynnistämiselle, liikenneonnettomuuksien tutkinnan johtaja Kalle Parkkari Otista sanoo tiedotteessa.

– Tavoite puolittaa tieliikennekuolemat vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä on muuttumassa entistä haastavammaksi.

Yksiajorataiset tiet korostuvat onnettomuuksissa

Viime vuonna suurin ero aiempaan oli Otin mukaan kuolemaan johtaneiden kohtaamisonnettomuuksien määrässä, joka kasvoi edellisvuodesta kahdeksalla. Kohtaamisonnettomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ajoneuvot ovat saapuneet vastakkaisista suunnista.

– Kohtaamisonnettomuudet keskittyvät tyypillisesti ylemmälle tieverkolle, liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius Otista sanoo tiedotteessa.

– Yksiajorataiset ja kaksikaistaiset tiet yleensä korostuvat kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Tämä johtuu esimerkiksi ajosuuntia erottelevien rakenteiden puuttumisesta.

Tiedot kuolemien määrästä perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tekemiin tutkimuksiin. Lautakunnat tutkivat viime vuonna kaikki Suomessa tapahtuneet kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet.