Sähkön kulutus nousi viime vuonna aiemmalle tasolleen

Normaalit talvilämpötilat ja talouden toipuminen koronasta nostivat sähkönkulutuksen takaisin aiemmalle tasolle viime vuonna, kertoo Energiateollisuus ry.

Sähkön kokonaiskäyttö kasvoi viime vuonna kuudella prosentilla.

Tuotannon lisäys katettiin uusiutuvalla energialla, joten päästöt eivät sähkön käytön kasvusta huolimatta juuri nousseet. Päästöttömän energian osuus tuotannosta nousi viime vuoden aikana uuteen ennätykseen eli 87 prosenttiin.

Suomessa viime vuonna tuotetusta sähköstä lähes 33 prosenttia tuotettiin ydinvoimalla. Vesivoiman osuus oli lähes 23 prosenttia, biomassan osuus lähes 20 prosenttia ja tuulivoiman osuus lähes 12 prosenttia.

Tuulivoiman kapasiteetti kasvoi neljänneksellä, mutta heikkojen tuulien takia toteutunut tuotanto pysyi lähes ennallaan.

– Hiilineutraalien tuotantomuotojen osuus oli ennätyskorkea ja turpeen käyttö väheni selvästi. Ilman loppuvuoden hintapiikkiä päästöt olisivat jopa laskeneet, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoo tiedotteessa.

Päästöjen trendi vahvasti laskeva

Vaikka viime vuonna sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt eivät laskeneet, Energiateollisuus muistuttaa, että sähköntuotannon päästöt ovat pudonneet viiden viime vuoden aikana 31 prosenttia ja kymmenen viime vuoden aikana peräti 69 prosenttia.

Leskelän mukaan maakaasun korkea hinta ja sähkön kysynnän kasvu johtivat viime vuonna siihen, että kivihiiltä käytettiin sähköntuotannossa hieman aiempia vuosia enemmän. Sen osuus sähkön tuotannosta oli 4,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 4,2 prosenttia.

– Ilmiö jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä hiilen käyttö vähenee entisestään jo tämän vuoden aikana ja loppuu käytännössä kokonaan lähivuosina, Leskelä sanoo.

Suomessa kulutetusta sähköstä noin viidesosa tuotiin viime vuonna ulkomailta, mikä oli hieman enemmän kuin vuonna 2020. Suurin osa sähköstä tuodaan Pohjoismaista, mutta viime vuonna tuonti Venäjältä kasvoi reippaasti nousten takaisin vuoden 2019 tasolle.

Kesällä maltillisempia sähkönhintoja

Korkeat sähkönhinnat ovat puhuttaneet kansalaisia viime kuukausina eri puolilla Eurooppaa. Energiateollisuuden sähkömarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa arvioi, että hinnat pysyvät korkeina vielä lähikuukausina, mutta pitemmällä aikavälillä laskua on luvassa.

Salomaa perustaa arvionsa Nasdaqin ja European Electricity Exchangen futuurimarkkinoihin.

– Kevään ja kesän aikana kolmatta vuosineljännestä kohti siirryttäessä ollaan markkinoiden odotusten mukaan siirtymässä kohti maltillisempia hintatasoja, Salomaa sanoi tiedotustilaisuudessa.

Salomaan mukaan Saksassa sähkön hinta näyttää laskusta huolimatta pysyvän verrattain korkealla tasolla.

– Tämä kertoo meille siitä, että sähkön hintataso säilyy Euroopassa poliittisen keskustelun aiheena vielä pitkän aikaa, Salomaa sanoi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut