Useimpien koulujen kevätlukukausi alkaa tänään lähiopetuksessa

Koronaministeriryhmä suositteli, että kouluissa lisätään maskien käyttöä ja koululaisille jaetaan kaksi kotitestiä viikossa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Useimpien koulujen kevätlukukausi alkaa tänään lähiopetuksessa. Joissakin kunnissa kouluun on palattu jo ennen loppiaista tai heti sen jälkeen.

Esimerkiksi Kuopiossa ja Seinäjoella peruskoululaiset aloittivat koulun ennen loppiaista. Vaasassa palattiin kouluun loppiaisen jälkeisenä perjantaina.

Hallitus päätti perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti, että valtakunnallista etäopetussuositusta ei anneta. Päätökset etäopetuksesta on kuitenkin tehtävä alueellisesti siellä, missä tautitilanne sitä edellyttää.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) esitti viime viikolla etäopetussuositusta, mutta se herätti voimakasta arvostelua.

Koronaministeriryhmä torppasi STM:n esityksen etäopetussuosituksesta. Opetusalan ammattijärjestö OAJ kannatti viime viikolla koulujen kevätlukukauden aloittamista etäopetuksessa.

Ministeriryhmä suositteli, että kouluissa kuitenkin lisätään maskien käyttöä ja koululaisille jaetaan kaksi kotitestiä viikossa.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut