Lumisade saa aikaan huonon ajokelin isoon osaan Suomea

Maanteillä on syytä ajaa kevyellä kaasujalalla maanantain tapaan myös tiistaina. Uudet lumisateet tuovat huonon ajokelin suureen osaan Suomea.

Ilmatieteen laitos antoi varoituksen kehnosta liikennesäästä koko maahan lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaata, Kainuuta sekä Lapin etelä- ja keskiosia.

Merellä tuulee tiistaina kovaa Pohjanlahdella, minkä lisäksi Perämerellä on voimassa jäätämisvaroitus.

Päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan koko alkuviikko näyttäisi menevän lumisateiden ja niiden myötä huonon ajokelin merkeissä.

– Loppiaisena eli torstaina korkeapaine voisi vähitellen vahvistua lännestä ja lumisateet heiketä. Perjantai saattaa olla jo vähän poutaisempi päivä, Laakso arvioi STT:lle.

Ensi viikonlopulle on kuitenkin odotettavissa taas uusia lumisateita.

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut