Paperiliitto on antanut UPM:lle esityksen uudeksi työehtosopimukseksi – UPM jätti käräjäoikeudelle turvaamistoimihakemuksen, jotta lämmöntuotanto ja vedenkäsittely turvattaisiin mahdollisen lakon aikana

Paperiliitto kertoo antaneensa UPM :lle esityksen uudeksi työehtosopimukseksi. Paperiliiton mukaan esitys vastaa sisällöltään muiden alan yritysten jo hyväksymiä työehtosopimuksia.

Paperiliitto kertoi keskiviikkona tiedoteessa, että uudenvuodenpäivänä uhkaava lakko voidaan vielä välttää, jos UPM hyväksyy esityksen. Lakko alkaisi tehtailla vuoden alussa ja kestäisi kolme viikkoa, ellei sitä ennen saavuteta neuvottelutulosta uudesta työehtosopimuksesta.

Uudet työehtosopimukset on Paperiliiton mukaan sovittu noin 75 prosentille paperiteollisuudessa työskentelevistä jäsenistä ja 30 yrityksen kanssa.

Paperiliitto on myös ilmoittanut, että se voi sopia UPM:n kanssa tiettyjen töiden rajaamisesta lakon ulkopuolelle, jos työskentely voi tapahtua päättyvän työehtosopimuksen ehdoilla. Työehtosopimus on voimassa enää vuoden loppuun.

UPM: Täysin kohtuuton sivullisia kohtaan

UPM kertoi keskiviikkona illalla jättäneensä Helsingin käräjäoikeudelle turvaamistoimihakemuksen. Siinä vaaditaan, että käräjäoikeus määrää Paperiliiton asettamaan lakkorajat, joilla yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeät toiminnot UPM:n tehtailla rajataan mahdollisen lakon ulkopuolelle.

Turvaamistoimihakemus koskee UPM:n ja sen tytäryhtiöiden voimalaitoksia ja vedenkäsittelyä Jämsänkoskella, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Raumalla ja Valkeakoskella sekä vedenkäsittelyä Pietarsaaressa.

– Paperiliiton päätös toimia ilman lakkorajoja on täysin kohtuuton sivullisia kohtaan. Nyt kaupungeissa joudutaan miettimään, miten esimerkiksi hoitolaitosten tai sairaaloiden lämmitys turvataan, sanoo UPM:n sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela.

UPM kertoi myös, että työehtosopimuksella, joka on Metsäteollisuuden ja Paperiliiton välinen, ei ole niin sanottua jälkivaikutusta, sillä UPM ei ole ollut sopimuksen osapuoli.

Yksi vai monta sopimusta?

Paperiliiton mukaan syynä lakkovaroitukseen on se, että osapuolet eivät ole pystyneet neuvottelemaan yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta. Paperiliitto haluaa sopia UPM:lle yhden sopimuksen. UPM on puolestaan halunnut solmia erilliset sopimukset viidelle liiketoiminta-alueelleen, joilla Paperiliitto on sopimuskumppani.

Liiton mukaan UPM on ilmoittanut muuttavansa yksipuolisesti työntekijöiden työsuhteiden ehtoja vuoden alusta. UPM on perustellut erillisten sopimusten merkitystä liiketoiminta-alueille sanomalla, että nykyinen sopimusjärjestelmä on rakennettu paperin kasvuun eikä palvele monialaista yritystä.

Liiketoiminta-alueilla on omanlaista tuotantoa: graafisia papereita, tarroja, erikoispapereita, sellua ja biopolttoaineita. Eri osa-alueita on UPM:n mukaan vaikea niputtaa yhden työehtosopimuksen alle.

UPM:llä on Suomessa 6 800 työntekijää. Näistä paperipuolella on 1 900 työpaikkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut