Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Ravintolajätti NoHo Partners lomauttaa lähes koko Suomen henkilökuntansa ja aloittaa yt-neuvottelut

Ravintolajätti NoHo Partners lomauttaa lähes koko Suomen henkilöstönsä eli noin 1 250 ihmistä, yhtiö kertoo.

Lisäksi yritys kertoo aloittavansa uudet yhteistoimintaneuvottelut sopeuttaakseen toimintaansa kiristyviin ravintolarajoituksiin. Suomen hallitus kertoi myöhään tiistai-iltana kiristävänsä ravintoloiden aukioloaikoja ja rajoittavansa koronapassin käyttöä.

NoHon yt-neuvottelut alkavat 3. tammikuuta, ja niiden arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa.

– Neuvottelujen piiriin kuuluu koko konsernin henkilöstö Suomessa eli noin 1 250 henkilöä. Lisäksi ravintoloiden rajoitustoimenpiteiden vaikutukset heijastuvat välillisesti yhtiön noin 2 000 vuokratyöntekijään, yhtiö kirjoitti tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan se joutuu sulkemaan valtaosan ravintoloistaan. Lomautukset ovat toistaiseksi voimassa olevia.

NoHon ravintoloihin kuuluvat muun muassa Friends & Brgrs -ketju, Hanko Sushi -ketju, Elite ja Savoy.

Koronan aikana lomautuksia

Yhtiö on koronakriisin aikana esimerkiksi lomauttanut laajasti työntekijöitään. Tammikuussa se vähensi reilut 50 työtehtäväänsä yt-neuvottelujen seurauksena.

Yhtiö teki viime vuonna noin 25 miljoonan euron tappion.

Yhtiön toimitusjohtaja Aku Vikströmin tulot puolestaan nousivat merkittävästi viime vuonna, vaikka yhtiö joutui sulkemaan ravintoloitaan. Vikströmin veronalaiset tulot viime vuonna olivat lähes 496 000 euroa, kun ennen koronaa ne olivat noin 370  000 euroa. Nousua on kolmanneksen verran.