Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Perintöjen määrä kasvaa – perittävä varallisuus keskittynyt vanhemmille ikäpolville

Perintöjen määrä kasvaa seuraavien vuosikymmenten aikana, ilmenee LähiTapiolan talous- ja varallisuuskatsauksesta. Perintöjen merkitys vastaanottavan sukupolven elintasoon on kasvanut merkittävästi perittävän varallisuuden keskityttyä yhä vanhemmille ikäluokille.

Katsauksen mukaan perinnönjaot kasvavat seuraavan 23 vuoden kuluessa noin 20 prosenttia, mikä nostaa perintösummaa, vaikka perintövarallisuus henkilöä kohti ei kasvaisikaan reaalisesti.

– Perintöjen saamien voi siten nykyään lisätä elintasoa huomattavasti tuntuvammin, arvioi LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro tiedotteessa.

Perinnönjaot voivat pienentää varallisuuskeskittymiä, koska niiden myötä varallisuus jakautuu useampiin kotitalouksiin. Toisaalta syntyvyyden lasku vähentää perinnönsaajien lukumäärää.

Tyypillisin saatu perintö on kyselyn mukaan 20 000–50 000 euroa.