Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Elinkeinoelämä patistaa Suomea hakeutumaan uudelleen EU:n ytimiin

Suomen etu edellyttää, että hakeudumme uudestaan EU:n ytimiin, sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

EK:n mukaan Suomen tulee puolustaa maamme ja taloutemme etua Euroopan unionissa, minkä vuoksi Suomen pitää pyrkiä nykyistä päättäväisemmin niihin ytimiin, joissa EU:n talouspolitiikan isot linjavalinnat tehdään. EK painottaa, että olennaista on aloittaa vaikuttaminen ennakoiden ja riittävän ajoissa.

– Jotta Suomi pystyy aidosti osallistumaan EU:n uudistamiseen, tarvitsemme uuden aktiivisen otteen EU-vaikuttamisessa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä, virkamiehiä kuin elinkeinoelämää, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tiedotteessa.

Häkäniemen mukaan ytimiin tulisi hakeutua uudelleen niin taloudessa kuin muillakin politiikkalohkoilla. Vaikka vaikuttaminen tapahtuisi Suomen etu edellä, niin otteen tulisi olla rakentava ja ratkaisuhakuinen.

– Olennaista on vaikuttaa etupainotteisesti eikä odottaa isompien tai aktiivisempien jäsenmaiden avauksia. Siitä syystä juuri nyt on viimeinen hetki aloittaa kansallinen keskustelu EU:n talouspolitiikan tulevista prioriteeteista ja uusista pelisäännöistä, Häkämies jatkaa.

"Budjettisäännöt päivitettävä"

Elinkeinoelämä korostaa EU:n talouspolitiikassa jäsenmaiden omaa vastuuta ja markkinakuria sen kannustimena. EK:n hallituksen jäsen Timo Ritakallio arvioi, että jäsenmaiden budjettisääntöjä on syytä päivittää realistisemmalle pohjalle ja tähtäimessä pitäisi olla jokaisen maan vahvempi vastuu omasta taloudestaan.

– Markkinakuri on paras kompassi ohjaamaan vastuulliseen taloudenpitoon, mutta se edellyttää pankkiunionin viimeistelyä ja maiden hallitun velkajärjestelyn mahdollisuutta. Edellytyksiä yhteisen verotuksen tai pysyvän yhteisen velanoton aloittamiselle ei ole näkyvissä. Sama koskee elpymisrahoituksen pysyvää käyttöä, Ritakallio sanoo tiedotteessa.

EK julkisti torstaina ilmestyneessä raportissaan esitykset siitä, millainen talouspolitiikka ajaisi uudessa tilanteessa parhaiten Suomen ja sen kansantalouden etua. Linjaukset on laadittu Ritakallion johtamassa työryhmässä.

Raportti sisältää muun muassa EK:n näkemykset seitsemään EU:n talouspolitiikan kysymykseen, joihin kuuluvat esimerkiksi vakaus- ja kasvusopimuksen uudistaminen, markkinakurin vahvistaminen, EU:n verotusoikeus, elpymispaketin jatko ja yhteinen velka. Samoin mukana on sosiaalinen ilmastorahasto, jonka perustamista olisi EK pitää hyvin ongelmallisena ja vaikeasti perusteltavana suomalaisten näkökulmasta.

EK:n mielestä EU:lle ei myöskään ole perusteltua antaa ensisijaista roolia suhdanteiden tasaajana, koska EU:n päätöksentekoon liittyy "merkittäviä viiveitä ja jäykkyyksiä".