Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua tällä viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa.

Pfizer: Kolme rokoteannosta antaa suojan omikronia vastaan – uuden muunnoksen varalle kehitetään kuitenkin omaa rokotetta

Lääkeyhtiö Pfizer sanoo kolmen annoksen Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta antavan riittävän suojan koronaviruksen uutta omikronmuunnosta vastaan.

Lääkeyhtiö on aloittanut myös erityisesti omikronmuunnosta vastaan tarkoitetun rokotteen kehittämisen. Keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa Pfizer kertoi omikronrokotteen olevan saatavissa maaliskuussa.

Aiemmin tänään maailman terveysjärjestö WHO:n hätätilatoiminnan johtaja Michael Ryan kertoi, että koronarokotteiden voidaan olettaa suojaavan omikronmuunnostartunnan saaneita koronataudin pahimmilta muodoilta.