Suomi on valittu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi 2025

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi, että Suomi on valittu yksimielisesti Etyjin puheenjohtajaksi vuodelle 2025. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Hannu Aaltonen / STT

Suomi on valittu yksimielisesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajaksi vuodelle 2025, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tiistaina. Helsingissä järjestetystä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista tulee tuolloin kuluneeksi viisikymmentä vuotta.

Etyjin kokous alkaa keskiviikkona Tukholmassa. Puheenjohtajana on tällä hetkellä Ruotsi. Ruotsin jälkeen puheenjohtajana jatkaa Puola ja sen jälkeen vuorossa on Pohjois-Makedonia. Vuoden 2024 puheenjohtajaa ei ole vielä päätetty.

– On ollut tarve pitää esillä Helsingin henkeä suurvaltojen välillä. Konsultaatiokierroksen jälkeen, jossa kysyimme jäsenmailta, mitä he ajattelevat puheenjohtajuudestamme, päätimme toissa viikolla lähettää hakemuksen, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan halukkaita puheenjohtajia olisi ehkä ollut muitakin.

– Varsin monet näkivät kuitenkin, että Suomella on etuoikeus puheenjohtajuuteen juhlavuoden vuoksi. Teimme kuitenkin selväksi, että emme hae pelkästään juhlavuoden vuoksi, vaan tähtäämme kovaan työhön, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan Etyjin puheenjohtajuus tietää ulkoministeriölle puheenjohtajuusvuotena lähes ympäripyöreää päivää.

– Ei varmaan ole Ruotsin ulkoministeri kovin montaa päivää tänä vuonna Tukholmassa viettänyt. He ovat hoitaneet puheenjohtajuutensa tosi näkyvästi, ja tähän tietysti itsekin tähtäämme, Haavisto jatkoi.

Ei välttämättä huippukokousta

Haaviston mukaan on vielä liian aikaista pohtia sitä, pidetäänkö Helsingissä Suomen puheenjohtajuuskaudella huippukokous.

Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt esillä ajatusta, että Ety-kokouksen 50-vuotisjuhlan yhteydessä voitaisiin järjestää huippukokous Suomessa.

Etyjin edellinen huippukokous järjestettiin Helsingissä vuonna 2008. Menossa on nyt Etyjin historian pisin tauko ilman huippukokousta.

– Eivät kokoukset, julkisivultaan suurenmoisetkaan, ole tärkeitä, ellei niissä ole myöskin sisältöä, Niinistö sanoi taannoin.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on alueellinen turvallisuusjärjestö, johon kuuluu 57 osallistujavaltiota. Kaikki Euroopan, Pohjois-Amerikan sekä Keski-Aasian maat ovat Etyjin osallistujavaltioita. Järjestöllä on lisäksi 11 kumppanimaata Välimeren ja Aasian alueelta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut