Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka puuttuu vajaalta 700 oppivelvolliselta

Viime keväänä peruskoulun päättäneistä runsaat 660 on tällä hetkellä ilman perusopetuksen jälkeistä opiskelupaikkaa, kertoo Opetushallitus tiedotteessaan.

Opetushallituksen mukaan ilman opiskelupaikkaa olevien määrä elää, sillä luvussa näkyvät myös opiskelupaikkaa tai koulutusta vaihtavat. Tällä hetkellä on tiedossa, että noin 1 760 toisen asteen opiskelun aloittanutta nuorta on vaihtanut alaa tai opiskelupaikkaa syksyn aikana. Oppivelvollisuuslain muutoksen myötä oppilaitoksilla ja kunnilla on velvollisuus auttaa nuoria uuden opiskelupaikan saamisessa.

Viime keväänä peruskoulunsa päättäneiden oppivelvollisuus jatkuu, kunnes oppivelvollinen täyttää 18 vuotta. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä on uusittu myös perusopetuksen jälkeisen koulutuksen hakumenettelyjä. Ensi kevään yhteishaun koulutustarjonta on julkaistu ja nähtävissä Opintopolku.fi-palvelussa.