Janne Yläjoen kolumni Waukeshasta voi syttyä isompi palo mikäli median jo nimeämän pääepäillyn motiivit liittyvät rodulliseen vastakkainasetteluun

Kuluvalla vuosituhannella on jo ehditty tottua siihen, että autot ja väkijoukot ovat vaarallinen yhdistelmä erityisesti joulun alla.

Terrori-iskuiksi luokiteltuja päälleajotapauksia oli erityisesti vuosina 2016–17.

Villitys sai alkunsa heinäkuussa 2016 tapahtuneesta Ranskan kansallispäivän verilöylystä, jossa Isis-iskijä onnistui surmaamaan Nizzan rantakadulla 86 ihmistä ja haavoittamaan 468 muuta ainoana aseenaan 19-tonninen Renault Midium -rekka.

Seuraavien 15 kuukauden aikana länsimaissa nähtiin ainakin kymmenkunta vastaavaa kuolemantapauksiin johtanutta episodia. Tuhoisimmat olivat Barcelonassa (16 kuollutta), Berliinissä (13), Lontoossa (11), New Yorkissa (8), Lontoossa uudelleen (6), Melbournessa (6) ja Tukholmassa (5).

Melbournen tapaus erosi muista sikäli, että sitä ei kytketty islamistiseen terrorismiin.

Yhdysvaltain Keskilännessä, Wisconsinin Waukeshassa sunnuntaina nähdyn päälleajon motiivista ei vielä tätä kirjoitettaessa ollut mitään tietoa.

Kenoshasta on noin 50 kilometriä Waukeshaan.

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden kannalta olisi kuitenkin melkeinpä toivottavaa, että iskijällä olisi jihadistinen motiivi.

Toinen, paljon vaarallisempi vaihtoehto on se, että Waukesha oli kostoisku Kenoshan tapahtumista.

Kenosha oli elokuussa 2020 mustien oikeuksia puolustavan Black Lives Matter -protestiliikkeen suoranainen päänäyttämö useiden päivien ajan. Taustalla oli järkyttävä tapaus, jossa poliisi oli ampunut pidätystilanteessa paikallista mustaa miestä Jacob Blakea seitsemän kertaa siten, että tämä oli halvaantunut.

Seuranneissa levottomuuksissa valkoinen nuorukainen Kyle Rittenhouse surmasi kaksi häntä väitetysti takaa ajanutta valkoista miestä puoliautomaattiaseella ja haavoitti kolmatta.

Rittenhouse sanoi olleensa paikalla vain suojellakseen liikkeitä ryöstelijöiltä ja ampuneensa uhrinsa ainoastaan itsepuolustukseksi. Videoaineisto todisti, että Rittenhouse oli tilanteessa enemmän hyökkäyksen kohde kuin hyökkääjä.

Siksi valamiehistö päätyi lopulta uskomaan selityksen, jonka mukaan Rittenhouse oli toiminut itsepuolustukseksi. Hänet vapautettiin viime perjantaina kaikista syytteistä.

Tämä nostatti viime viikonvaihteessa uusia mielenosoituksia Kenoshassa, ja nyt myöskin Black Lives Matter -liikkeen kannattajat olivat hankkineet suojakseen puoliautomaattiasein varustettuja vartijoita.

Kuva värillisestä isästä ja tyttärestä Erik ja Jade Jordanista näytti sunnuntaina levinneen erityisesti USA:n oikeistomediassa.

Kenoshasta on linnunteitse vain noin 50 kilometriä Waukeshaan, jossa katumaasturi kiihdytti sunnuntaina lasten soittokunnan päälle.

Molemmat paikkakunnat ovat monikulttuurisen Milwaukeen esikaupunkeja.

Waukesha eroaa väestöltään Kenoshasta mutta erityisesti kantakaupunki Milwaukeesta siinä, että siellä asuu lähes yksinomaan valkoihoisia. Se voisi siten olla hyvinkin sopiva iskupaikka etnisen vihan lietsojille.

Iskun motiivista ei ollut maanantai-iltana mitään varmaa tietoa. Varmalta näytti kuitenkin se, että Waukeshan iskun pääepäilty on 39-vuotias afroamerikkalainen Darrell Brooks, joka tunnetaan myös rap-artistina.

Brooksin nimen julkaisi muun muassa uutistoimisto AP. Sen mukaan mies on syytettynä myös useista aiemmista rikoksista.

Somessa leviävien tietojen mukaan miehellä olisi myös vahva mustien ja valkoisten vastakkainasetteluun tähtäävä poliittinen agenda.

Jos tiedot osoittautuvat paikkansa pitäviksi, USA:ssa ollaan nyt todella vaarallisilla vesillä. Maan sisäinen koston kierre olisi aivan eri tason uhka kuin ulkoisen vihollisen satunnaiset iskut.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut