Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Poliisi tutkii henkirikosta Nivalassa: Miehen epäillään ampuneen 29-vuotiaan uhrin haulikolla aamuyöllä

Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa tapahtui ampuma-aseella tehty epäilty henkirikos sunnuntaina aamuyöllä, kertoo Oulun poliisi.

Poliisi on pidättänyt nivalalaisen 25-vuotiaan miehen, jota epäillään taposta.

Uhri oli 29-vuotias kalajokinen mies. Hän kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ilkka Piispasen mukaan ampuminen tapahtui ulkona yksityisalueella. Ampumisessa käytetty ase oli haulikko, ja sillä ammuttiin useita laukauksia.

Piispasen mukaan poliisilla on melko tarkka tieto tapahtumien kulusta. Hän kertoo, että ampuminen tapahtui kotiintulohetkellä. Paikalla oli uhrin ja epäillyn lisäksi muitakin.

– Motiivi on hieman hukassa ja kuulemiset kesken, niin en voi vielä sanoa, miten kaikki on mennyt. Annetaan paikalla olleiden kertoa, mitä he ovat nähneet, Piispanen sanoo STT:lle.

Poliisin mukaan epäilty oli tapahtuma-aikaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

Uhri ja epäilty tunsivat toisensa, mutta he eivät olleet sukua toisilleen.

– Jollakin tavalla perhetuttuja, Piispanen luonnehtii.

Poliisi on puhuttanut epäiltyä, mutta kuulusteluja ei ole vielä tehty. Piispanen ei kerro, miten epäilty on kommentoinut tapahtumia.

Poliisi aikoo esittää epäiltyä vangittavaksi. Aikataulu riippuu Piispasen mukaan siitä, miten kuulustelut sujuvat. Hän ennakoi, että vangitsemisvaatimus toimitetaan käräjäoikeudelle todennäköisesti tiistaina.