Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Mediat: Rust-elokuvan apulaisohjaaja oli aiemminkin laiminlyönyt turvallisuusmääräyksiä – myös elokuvan asemestarin osaaminen kyseenalaistettu

Lännenelokuva Rustin kuvauksissa aseen näyttelijä Alec Baldwinille antaneesta apulaisohjaajasta oli tehty valituksia vuonna 2019 turvallisuuskäytänteiden laiminlyömiseen liittyen. Elokuvan kuvauksissa tapahtui viime torstaina kuolemaan johtanut ampumaonnettomuus, kun Baldwin ampui apulaisohjaajan ojentamalla aseella kuvaaja Halyna Hutchinsia ja tämän takana seisonutta ohjaaja Joel Souzaa. Hutchins kuoli saamiinsa vammoihin. Apulaisohjaaja oli huutanut Baldwinille aseen olevan "kylmä", eli oikea ase, johon ei ole ladattu patruunoita.

Yhdysvaltalaisen CNN:n lähteiden mukaan apulaisohjaajasta tehtiin valituksia vuonna 2019 liittyen aseisiin ja pyrotekniikkaan liittyvien turvallisuuskäytäntöjen jättämisestä huomiotta, pelastusteiden tukkimisesta ja seksuaalisesti sopimattomasta käytöksestä.

CNN:n lähteen mukaan turvallisuuteen liittyvistä huolista oli valitettu vuonna 2019 useisiin paikkoihin, muun muassa tuotantoyhtiöön.

Verkkolehti Daily Beast julkaisi sunnuntaina artikkelin, jossa kyseenalaistetaan myös elokuvan asemestarina toimineen henkilön osaaminen. Lehdelle puhuneet lähteet kertoivat, että aiemmassa tuotannossa työskennellessään asemestarin toiminta oli aiheuttanut vaaraa elokuvan lapsinäyttelijälle. Asemestari oli väitetysti antanut aseen 11-vuotiaalle näyttelijälle ilman kunnollista tarkastusta, mikä oli johtanut kuvausten hetkelliseen keskeyttämiseen.

Daily Beastin artikkelissa esiintyvän lähteen mukaan Rustin kuvauksissa sattui jo aiemmin kaksi tapausta, joissa ase laukesi vahingossa. Tapauksista oli valitettu apulaisohjaajalle.

Elokuvan tuotantoyhtiö Rust Movie Productions tiedotti perjantaina tutkivansa Hutchinsin kuolemaan johtanutta tapausta ja keskeyttävänsä kuvaukset toistaiseksi.