Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi Javier Torres

Suomalais-meksikolainen Javier Torres Lopez on valittu Kansallisbaletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallitus päätti asiasta torstaina yksimielisesti.

Torresilla on yli 30 vuoden kokemus koreografina ja opettajana. Hän on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana vuosina 1991–2008.

Torres aloittaa työssään ensi vuoden elokuussa Kansallisbaletin nykyisen taiteellisen johtajan Madeleine Onnen pestin päätyttyä.

Hallitus kuuli Kansallisbaletin eri henkilöstöryhmiä ennen valintaa. Tanssijoiden kuulemisessa niukka enemmistö ei puoltanut Torresin valintaa.

– Olemme käyneet tilannetta rakentavassa hengessä läpi, ja tanssijat ovat valmiita yhteistyöhön. Olen vakuuttunut, että saamme hänestä erinomaisen baletinjohtajan, pääjohtaja Gita Kadambi toteaa Kansallisbaletin tiedotteessa.