Norjan turvallisuuspoliisi: Kongsbergin iskun uhrit valittiin sattumanvaraisesti – tekijä tunkeutui myös asuintaloon

Ihmiset toivat kukkia ja kynttilöitä uhrien muistoksi Norjan Kongsbergissä torstaina. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo, Olli-Pekka Paajanen, Sanna Raita-aho / STT

Norjassa keskiviikkona tapahtunut Kongsbergin jousiasehyökkäys oli ilmeinen terroriteko, kertoi Norjan turvallisuuspoliisi torstaina.

Tapahtuman tutkinta on kuitenkin yhä kesken ja tarkempaa motiivia selvitetään, eikä poliisi avannut teon motiiveja laajemmin vielä torstai-iltana.

Iskussa kuoli viisi ihmistä ja haavoittui kolme. Teosta epäillään 37-vuotiasta miestä, jota poliisin on määrä esittää vangittavaksi perjantaina.

Poliisin tiedotteen mukaan epäillyn nimi on Espen Andersen Bråthen. Mediatietojen mukaan hän on Tanskan kansalainen, mutta Verdens Gang -lehden mukaan hän on asunut Norjassa koko ikänsä. Valtaosan elämästään hän on asunut iskun tapahtumakaupungissa Kongsbergissä, joka sijaitsee pääkaupungin Oslon lähettyvillä.

Poliisi kertoi aiemmin, että teosta epäilty mies oli kääntynyt islaminuskoon ja hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin piireihin.

Poliisipäällikkö Ole Bredrup Säverudin mukaan epäilty on selittänyt poliisille tekojaan ja myöntänyt syyllistyneensä niihin. Hän ei kuitenkaan avannut tarkemmin, mitä mies on poliisille kertonut. Norjalaismedian mukaan miehelle tehtiin torstaina myös mielentilatutkimusta vastaava alustava oikeuspsykiatrinen tutkimus.

Mediatietojen mukaan sai aiemmin lähestymiskiellon perheensä uhkailusta

Epäilty oli tuomittu aiemmin lähestymiskieltoon, Norjan media kertoi torstaina. Miehelle määrättiin viime vuonna kuuden kuukauden lähestymiskielto kahta perheenjäsentä vastaan, kun hän oli uhannut tappaa heistä toisen. Epäilty on tuomittu aiemmin myös omaisuusrikoksista ja vähäisestä määrästä huumeita.

Verdens Gang -lehden mukaan miehen läheiset olisivat olleet tämän käytöksestä huolissaan jo jonkin aikaa.

Norjalaismediassa kiersi torstaina video vuodelta 2017, jossa esiintyi median mukaan teosta epäilty mies. Videolla hän kertoo "saapuneensa varoituksen kanssa" ja julisti olevansa muslimi. Video oli huolestuttanut miehen ystävää niin paljon, että tämä oli ilmoittanut asiasta poliisille, kertoo ystävää haastatellut Verdens Gang.

– En tiedä, mitä poliisi teki videon saatuaan. Heidän olisi pitänyt tehdä jotain, miehen ystävä totesi lehdelle.

Myös poliisi kertoi olleensa huolissaan islamiin kääntyneen miehen radikalisoitumisesta. Mies on poliisille entuudestaan tuttu useista eri yhteyksistä.

Mies tunkeutui asuintaloon

Poliisi sai ilmoituksen ihmisiä kohti jousiaseella ampuvasta miehestä Suomen aikaa kello 19.13 keskiviikkoiltana. Vain viiden minuutin päästä poliisi teki havainnon hyökkääjästä Kongsbergin keskustassa sijaitsevan Coop-kaupan lähellä.

Poliisi kertoi torstaina, että mies oli ilmeisesti tunkeutunut asuintaloon ja surmannut ihmisiä siellä. 50–70-vuotiaat uhrit olivat valikoituneet sattumanvaraisesti.

Mies otettiin poliisin mukaan kiinni kello 19.47 eli 34 minuuttia ilmoituksen jälkeen.

Poliisi kertoo, että jousiaseella varustautunut tanskalaismies olisi käyttänyt ainakin yhtä muuta asetta. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tarkemmin, miten epäilty oli aseistautunut.

Norjan poliisin mukaan isku ei vaikuta laajempaan terrorismin uhkakuvaan maassa. Maan turvallisuuspoliisi kuitenkin seuraa, voiko isku inspiroida lisää vastaavia tekoja.

Viimeksi Norjassa tapahtui tuhoisa joukkosurma kymmenen vuotta sitten, kun äärioikeistolainen Anders Behring Breivik surmasi 77 ihmistä.

---

Lähteinä myös uutistoimistot TT, Ritzau ja NTB.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut