Bolsonarosta kanne rikoksista ihmisyyttä vastaan Amazonin tuhojen sallimisen vuoksi

Bolsonaro on ympärijärjestöjen mielestä kiihdyttänyt Amazonin sademetsän tuhoamista. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Brasilian presidenttiä Jair Bolsonaroa vastaan on jätetty kanne rikoksista ihmisyyttä vastaan ​​kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen. Kanteen mukaan hänen epäillään myötävaikuttaneen ilmastonmuutokseen sallimalla Amazonin sademetsän tuhoamista.

Tämä on ensi kerta, kun oikeusjutussa pyritään osoittamaan suora yhteys metsätuhojen ja ilmaston lämpenemistä edistävien päästöjen aiheuttamien kuolemien välillä.

Itävaltalaisen Allrise-ympäristöjärjestön tiistaina jättämän kanteen mukaan Bolsonaroa ja osia hänen hallituksestaan tulee syyttää laajasta kampanjasta, joka on johtanut maailman väestön altistamiseen ilmastonmuutokseen liittyville vaaroille. Kanteen mukaan Brasilian johto on järjestelmällisesti poistanut sademetsien suojelua koskevaa lainsäädäntöä.

Haagissa toimiva tuomioistuin ICC ei ole vielä päättänyt, ryhtyykö se tutkimaan tapausta.

Alkuperäiskansojen edustajat ovat aiemmin kannelleet Bolsonarosta ICC:lle.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut