Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakkaalla vanhuksella on monta nimeä, mutta mikä sinusta on terminä soveliain? Vastaa kyselyyn!

Seksuaalirikoksiin syyllistyneen R. Kellyn kanavat poistettiin Youtubesta

Videopalvelu Youtube on poistanut seksuaalirikoksiin syyllistyneen R&B-laulaja R. Kellyn eli Robert Kellyn viralliset kanavat palvelustaan, uutisoivat muun muassa Financial Times ja NBC .

Kelly ei voi myöskään luoda palveluun uusia kanavia. Youtube ei kuitenkaan poista muiden käyttäjien lataamia videoita, joissa on artistin musiikkia.

R. Kellyn musiikkia on edelleen saatavilla Youtuben musiikin suoratoistopalvelu Youtube Musicissa sekä esimerkiksi Spotifyn , Applen ja Amazonin palveluissa. Yhtiöt eivät ole kertoneet, miten ne aikovat toimia Kellyn musiikin suhteen.

R. Kelly todettiin viime viikolla syylliseksi useisiin seksuaalirikoksiin sekä rahankiristykseen. Hän voi saada elinkautisen vankeustuomion.