Koskelan murhasta tuomitut ovat kaikki ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon

Käräjäoikeus tuomitsi kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa vankeusrangaistuksiin Helsingin Koskelassa tehdystä murhasta. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Helsingin Koskelassa tehdystä murhasta tuomitut kolme nuorta ovat kaikki ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon. Heillä on aikaa harkita valituksen jättämistä tuomiosta lokakuun 4. päivään saakka.

Asiasta aiemmin uutisoineen Ylen mukaan uhrin omaiset ja syyttäjä eivät ole valittamassa käräjäoikeuden tuomiosta. Aluesyyttäjä Satu Pomoell sanoo Ylelle, että vastavalituksen tekemistä harkitaan, jos tuomitut valittavat tuomiosta.

Syyskuun alussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa murhasta noin kymmenestä vuodesta noin kahdeksaan vuoteen kestäviin vankeusrangaistuksiin. Syyttäjä oli vaatinut heille murhasta nuorina henkilöinä 12 vuoden, 11 vuoden sekä yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksia.

Myös uhri oli 16-vuotias poika.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut