Yhdysvalloissa ainakin kaksi kuollut Ida-hirmumyrskyssä – sähkökatkot voivat jatkua pahimmillaan viikkoja

Yhdysvalloissa hirmumyrsky Idan aiheuttamien kuolemantapausten määrä on noussut kahteen. Kuvassa korjataan myrskyvaurioita. AFP / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen / STT

Yhdysvalloissa hirmumyrsky Idan aiheuttamien kuolemantapausten määrä on noussut kahteen, kertoo uutiskanava CNN . Louisianan osavaltion terveysviranomaiset kertoivat paikallista aikaa maanantaina, että yksi ihminen hukkui, kun hän yritti ajaa autollaan tulvaveden läpi.

Aiemmin vahvistettu kuolonuhri kuoli saatuaan vammoja kaatuneesta puusta.

Hirmumyrsky Ida saapui sunnuntaina Yhdysvaltoihin ja toi mukanaan rankkasateita, kovia tuulia ja tulvia.

Pelastustyöt jatkuvat yhä, kun ihmiset ovat jääneet tulvan takia eristyksiin koteihinsa tai jopa talojensa ullakoille ja katoille, kun tulvavesi on noussut talojen sisällä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Louisianan osavaltio on lähettänyt yli 1 600 pelastustyöntekijää avustamaan ja etsimään ihmisiä. Yhdysvaltojen liittovaltio on puolestaan lähettänyt yli 5 200 henkilöä Louisianan, Mississipin, Texasin ja Alabaman osavaltioihin.

Viranomaiset ovat myös pyytäneet evakuoituja ihmisiä pysymään vielä muutaman päivän pois kodeistaan, koska kadut ovat täynnä rojua, kaatuneita puita sekä sähkölinjoja, kertoo uutistoimisto AFP.

Louisianan osavaltiossa yli miljoona asukasta on yhä ilman sähköjä. Sähköyhtiöiden mukaan korjaustöissä voi mennä paikoin useita viikkoja tai jopa kuukausi, kertoo CNN. Esimerkiksi New Orleansin kaupunki on suurilta osin sähköttä.

Sunnuntaina Yhdysvaltoihin iskenyt Ida vaimentui maanantaina ykköskategorian hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi. Sunnuntaina Ida eteni voimakkaana, neloskategorian hurrikaanina.

Nyt trooppinen myrsky liikkuu hitaasti läntisen Mississipin osavaltion yllä. Vaarana on, että myrsky aiheuttaa lisää tulvia ja vahinkoja eteläisten osavaltioiden lisäksi pohjoisemmilla Tennesseen ja Ohion alueilla.

------

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut