Turun poikkeuksellisesta seksuaalirikosjutusta tuomio: Viisikymppinen mies sieppasi 18-vuotiaan naisen kadulta, piti vankina kolme päivää ja raiskasi

Nuoren naisen keskellä yötä kadulta siepannut ja tätä kotonaan vankina pitänyt mies tuomittiin torstaina vankeuteen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Oikeus katsoi 52-vuotiaan miehen syyllistyneen törkeään vapaudenriistoon ja törkeään raiskaukseen.

18-vuotias nainen lähti lauantain 7. marraskuuta ja sunnuntain 8. marraskuuta välisenä yönä puoli yhden aikaan kävelemään Turun ylioppilaskylästä kohti Kohmon kaupunginosaa. Mies kävi naisen kimppuun Jaanintiellä, kaatoi tämän maahan ja uhkasi sokaista uhrin, jos tämä rimpuilee tai huutaa, tuomiosta annetusta julkisesta selosteesta selviää.

Mies laittoi uhrille käsiraudat, suukapulan, siteen silmille ja muovipussin päähän. Sitten hän vei uhrin kotiinsa Säkylään, missä piti tätä vankina yli kolme vuorokautta.

Oikeuden mukaan mies pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen ja teki tälle lukuisia seksuaalisia tekoja. Mies myös valokuvasi uhria ja otti hänestä videoita. Lopulta hän vei uhrin tämän kodin läheisyyteen aamuyöllä 11. marraskuuta.

Lisää uhreja ei löytynyt

Oikeuden mukaan vapaudenriisto aiheutti vakavaa vaaraa uhrin terveydelle, teossa käytettiin erityistä julmuutta ja vapaudenriisto oli myös kokonaisuutena arvioiden törkeä. Oikeus arvioi myös, että raiskauksesta aiheutui uhrille erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä ja että se tehtiin erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla.

Oikeus tuomitsi Petri Olavi Mölsän seitsemän ja puolen vuoden vankeuteen. Vankeuden lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille erilaisia korvauksia lähes 33 000 euroa.

Alkuvuodesta Lounais-Suomen poliisi kertoi epäilevänsä, että mies olisi seurannut autollaan muitakin naisia Turussa, ja pyysi ihmisiä ilmoittamaan kaikista mahdollisista havainnoistaan. Rikoskomisario Mika Paaer kertoi torstaina STT:lle, ettei muita ilmoituksia miehestä tullut eikä asiasta ole käynnissä tutkintaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut