Pääkaupunkiseudulla satoi torstaina monin paikoin runsaasti.
Sateet olivat runsaita jo keskiviikkona. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan 48 tunnin aikana esimerkiksi Porvoossa, Nurmijärvellä ja Mäntsälässä satoi yli 50 millimetriä.
Iltaa kohden sateet heikkenivät ja keskittyivät läntiselle Uudellemaalle. Kahdentoista tunnin aikana aamuviiden ja iltaviiden välillä Espoon Nuuksiossa satoi 18 milliä.
Forecan tiedotteen mukaan elokuu on ollut hyvin sateinen.
– Paikoin vettä on tullut yli tuplaten kuun normaaliin sademäärään nähden, kertoo toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas tiedotteessa.
Viikonloppuna lämpötilat voivat nousta kahteenkymmeneen
Perjantaista alkaen sää muuttuu alkuviikkoa poutaisemmaksi ja lämpimämmäksi.
Laakson mukaan lämpötila noussee perjantaina 17–18 asteeseen pilvisyydestä riippuen. Paikoin voidaan olla lähellä kahtakymmentä.
Viikonlopun aikana lämpötilat voivat nousta kahteenkymmeneen maan etelä- ja keskiosassa, kun taas pohjoisessa on viileämpää.
Lauantaista ja sunnuntaista ennustetaan poutaisia päiviä.
– Viikonloppu on vielä suhteellisen kesäinen, sanoo Laakso.
Ensi viikolla lämpöä ja käänne viileämpään
Varsinkin etelässä saatetaan alkuviikosta päästä vielä nauttimaan varsin kesäisestä säästä.
– Tiistaina on mahdollista, että lämpöä olisi Etelä-Suomessa yli 20 astetta, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.
Viikon puolivälin tienoilla pohjoisesta voi alkaa virrata kylmempää ilmaa.
– Parempaan suuntaan tässä joka tapauksessa ollaan menossa parin viime viikon epävakaisuuden jälkeen. Hyvässä tapauksessa kolme–neljä kesäistä päivää olisi osassa maata vielä elokuussa tarjolla, Tuovinen sanoo.
Forecan tiedotteen mukaan Pohjois-Lapin tuntureille voi sataa ensi viikolla elo- ja syyskuun vaihteessa lunta ja räntää. Myös Etelä-Suomessa lämpötilat voivat laskea jopa kymmeneen asteeseen.