Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Kolme koronarokotuksia vastustavaa miestä pyrki koulun sisälle Helsingissä – miehet kuvasivat opettajia, henkilökunta soitti poliisit paikalle

Helsingissä kolme koronarokotuksia vastustavaa miestä pyrki koulun sisälle, kertoo Helsingin poliisi. Hätäkeskus sai ilmoituksen puolen päivän aikaan.

Ylikomisario Jari Taposen mukaan miehet ovat syntyneet 1980-luvulla.

Taposen mukaan miehet kuvasivat tilannetta ja keskusteluita koulun opettajien kanssa, jotka yrittivät estää miesten sisäänpääsyn.

Koulun henkilökunta piti tilannetta sen verran uhkaavana ja häiritsevänä, että koulussa päätettiin soittaa poliisille.

– He toimivat juuri sen ohjeistuksen mukaan, joka oli juuri tänään aamupäivällä annettu Helsingin kouluille, kertoo Taponen STT:lle.

Poliisi ohjeisti kouluja olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä hätäkeskukseen ja poliisiin, jos kouluille tulee rokotevastaisuuteen liittyvää häiriötä.

Taposella ei ole tiedossa, oliko koulun henkilökunta ehtinyt perehtyä poliisin ohjeistukseen.

Paikan päällä poliisi totesi, että miesten poistaminen koululta ei ole riittävä toimenpide.

– Heidän aiempi käyttäytymisensä viittasi siihen, että tämä toiminta jatkuu, sanoi Taponen.

Poliisi otti miehet kiinni poliisilain perusteella siihen asti, kunnes koulut sulkeutuvat.

Taposen mukaan miehet eivät vastustaneet poliisia.

Mielenilmauksia koronarokotuksia vastaan

Tänään Helsingissä on myös osoitettu mieltä koronarokotuksia vastaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) edustalla.

Helsingin poliisi kertoi Twitterissä , että sen arvion mukaan kahdessa mielenosoituksessa oli paikalla hieman yli sata ihmistä.

Ensimmäinen mielenosoitus alkoi yhdeltä ja toinen kahdelta. Noin kolmen aikoihin Helsingin poliisi twiittasi, että mielenosoitukset olivat ohi.

Taposella ei ole tiedossa, että keskipäivällä helsinkiläiseen kouluun pyrkineiden miesten toiminnalla olisi yhteyttä mielenosoituksiin.

– Se, mihin sillä hyvin todennäköisesti on yhteyttä, on viime vuorokauden aikana olleeseen keskusteluun, että mennään kouluille häiritsemään rokotustilanteita.

Taposen mukaan keskustelua kouluille menemisestä on käyty erilaisilla netin keskustelualustoilla kuten Instagramissa ja Twitterissä.

Taposen mukaan keskusteluissa on tuotu esiin, että kouluilla tapahtuvia rokotuksia olisi hyvä mennä häiriköimään.

Myös Porin keskustassa on tänään ollut lasten koronarokotuksia vastustava mielenilmaus koulujen läheisyydessä, kertoi Lounais-Suomen poliisi Twitterissä puoli kahden aikoihin.

Lounais-Suomen poliisin mukaan tapahtuma sujui rauhallisesti. Mielenilmauksen järjestäjät jakoivat mielenilmauksessa rokotusvastaista materiaalia.

Rokotevastaista materiaalia jaettu

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti tänään, että erityisesti 12–15-vuotiaiden koronarokottamiseen liittyen on esiintynyt häirintää. Tiedotteen mukaan esimerkiksi kunnille ja oppilaitoksille on lähetetty uhkaavan sävyisiä kirjeitä liittyen rokotuksiin ja koulujen alueella lapsille on jaettu rokotevastaista materiaalia.

– Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista ja jokaisen perheen tai päätöksentekoon kykenevän nuoren oma päätös, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen tiedotteessa.

Leskisen mukaan päätöksen suhteen ei saa olla painostusta suuntaan tai toiseen.

Lääkäriliitto tuomitsee lasten ja nuorten rokottamisesta liikkuvan väärän tiedon

Koronataudin aiheuttamia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin ei pidä väheksyä, sillä oireet voivat olla heilläkin vakavia ja sairaalahoitoa vaativia, sanoo Suomen Lääkäriliitto tiedotteessaan.

Lääkäriliitto tuomitsee rokotuksista liikkuvan väärän tiedon, jolla lapsia ja heidän vanhempiaan yritetään pelotella.

– Riittävä rokotekattavuus myös turvaa parhaiten mahdollisuudet pitää koulu, harrastukset ja muu sosiaalinen elämä avoinna, sanoo Lääkäriliiton puheenjohtaja Tuula Rajaniemi.

Koronarokotteiden haittavaikutuksia tutkitaan maailmalla erittäin tarkasti, ja haittavaikutukset ovat Lääkäriliiton mukaan jääneet vähäisiksi verrattuna itse taudin aiheuttamiin seurauksiin.

Viimeisten viikkojen aikana 17 prosenttia tartunnoista on esiintynyt 10–20-vuotiailla.