Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Satoja siirtolaisia pääsee viikonlopun aikana maihin Sisiliassa

Yli 250 siirtolaista pääsi pelastusalukselta maihin Trapanissa Sisiliassa, kertoi avustusjärjestö Sea-Watch International lauantaina.

Järjestö varoitti torstaina, että sen Sea-Watch 3 -aluksen matkustajilla on ilmennyt merkkejä nestehukasta ja että aluksella on puutetta lääkkeistä. Osa siirtolaismatkustajista oli ollut merellä viikon ajan.

Toinen Välimerellä toimiva pelastusalus, Ocean Viking, kertoi uutistoimisto AFP:lle, että alus on saanut luvan päästää noin 550 siirtolaista maihin Sisilian Pozzallossa sunnuntaina.

Osalla Ocean Vikingin matkustajista oli todettu nestehukan oireita sekä ihotulehduksia, kertoi avustusjärjestö SOS Mediterranee.

Tämän vuoden alkupuoliskolla Välimerellä on kuollut yli 1 100 siirtolaista, kertoo Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM.