Uusiutuvat luonnonvarat käytetty loppuun tältä vuodelta

Tänä vuonna ihmiskunta tarvitsisi 1,7 maapalloa, jotta vuosittaiset luonnonvarat riittäisivät nykyisellä kulutuksella. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on nyt kulutettu loppuun, kertoo ympäristöjärjestö WWF Suomi. Järjestön mukaan maailman laskennallinen ylikulutuspäivä näyttää palautuvan koronaepidemiaa edeltävälle tasolle.

Viime vuonna kansainvälinen ylikulutuspäivä oli vasta elokuun lopulla. Vuonna 2019 kansainvälinen ylikulutuspäivä oli 26. heinäkuuta.

– Koronapandemia taittoi ylikulutusta hieman, mutta tilanne näyttää heikkenevän jälleen. Jos haluamme ratkaista ilmastokriisin ja luontokadon, meidän on purettava luonnonvarojen ylikulutus, kertoo WWF Suomen neuvonantaja Jussi Nikula tiedotteessa.

Tänä vuonna ihmiskunta tarvitsisi 1,7 maapalloa, jotta vuosittaiset luonnonvarat riittäisivät nykyisellä kulutuksella.

Ylikulutuspäivä pohjautuu Global Footprint Networkin laskelmiin, jotka taas perustuvat YK:n tilastotietoihin. Ylikulutuspäivän arviointia täydennetään myös tiedoilla hiilidioksidipäästöistä, metsäkadosta ja muiden luonnonvarojen kulutuksesta.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut