Ministerit kiertävät ympäri Suomea syksyllä keskustelemassa EU:sta kansalaisten kanssa – esiin nousevat teemat viedään täysistunnon käsittelyyn

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen. Katja Luoma

Eetu Kokkinen

Suomalaisministerit kiertävät tulevana syksynä ja talvena ympäri maata kuuntelemassa suomalaisten ajatuksia ja toiveita Euroopan tulevaisuudesta, valtioneuvosto tiedottaa. Kansalaisten viestit välitetään osaksi EU-tason pohdintaa siitä, millaista Eurooppaa haluamme rakentaa.

– EU:n pitää vastata kansalaisten tarpeisiin ja odotuksiin. Haluamme kannustaa suomalaisia tuomaan ajatuksensa kuuluviin. Me ministerit olemme sitoutuneita viemään viestiä eteenpäin, eurooppaministeri Tytti Tuppurainen sanoo tiedotteella.

Kiertueen yksityiskohtia viimeistellään vielä, mutta jo nyt useilla ministerillä on valtioneuvoston mukaan sovittuna vähintään yksi kansalaiskeskustelu. Tapahtumia järjestetään eri puolilla maata, ja tarkoituksena on järjestää myös EU:n pohjoisin tilaisuus.

– Ministerikiertueemme on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia. Konferenssin ideana on käydä vilkasta ja avointa EU-keskustelua kansalaisten kanssa kaikissa jäsenmaissa, ja rakentaa kansalaisten esiin nostamien asioiden pohjalta Euroopan tulevaisuutta, ministeri Tuppurainen sanoo.

EU-maiden kansalaiskeskusteluissa esiin nousevat teemat viedään tulevaisuuskonferenssin täysistuntojen käsittelyyn.

Yksi osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia on kaikille avoin verkkofoorumi. Foorumilla jokainen voi vapaasti jakaa ajatuksiaan. Keskustelua kannustetaan käymään esimerkiksi arvoista, ilmastonmuutoksesta, taloudesta, terveydestä ja koulutuksesta.

”Eurooppa olemme me” -ministerikiertueen päivämäärät ja tapahtumapaikat kirjataan verkkofoorumiin hyvissä ajoin. Tilaisuuksista kerrotaan etukäteen myös ministeriöiden tiedotteilla, sosiaalisessa mediassa ja lehti-ilmoituksissa.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut