EU-komission uudessa metsästrategialuonnoksessa lievennetään avohakkuukirjausta

STT:n näkemässä luonnoksessa on muun muassa pehmennetty avohakkuita koskevaa mainintaa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Euroopan komission uudessa luonnoksessa EU:n metsästrategiasta on lievennetty Suomessa huolta herättäneitä kirjauksia. STT:n näkemässä luonnoksessa on muun muassa pehmennetty avohakkuita koskevaa mainintaa.

Kesäkuussa julkisuuteen vuotaneessa luonnoksessa avohakkuut oli mainittu esimerkkinä menetelmistä, joita tulisi välttää. Nyt uudessa luonnoksessa avohakkuisiin kehotetaan suhtautumaan harkiten. Luonnoksen mukaan avohakkuut voisivat olla tietyissä tapauksissa tarpeellisia, mutta niiden tulisi olla poikkeuksia.

Sen sijaan kantojen ja juurien poistamista tulisi komission mukaan välttää.

Metsästrategian uudesta luonnoksesta kertoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus . EU-komission odotetaan julkistavan metsästrategiansa mahdollisesti ensi viikolla.

Metsien monikäyttöisyys esillä

EU:n metsästrategia linjaa metsien käyttöön liittyviä periaatteita. Uudessa luonnoksessa korostetaan edelleen metsien suojelun tärkeyttä, mutta tuodaan esiin myös metsien monikäyttöisyys.

Aiemmin julkisuuteen vuotaneessa luonnoksessa komissio olisi kehottanut minimoimaan puun käytön energiaksi sekä lyhytikäisiin tuotteisiin kuten kartonkiin.

Uudessa luonnoksessa komissio toteaa, että lyhytikäisillä puutuotteilla on roolinsa ja että puuta voi käyttää viime kädessä myös energiaksi. Energiakäyttöön ei tulisi kuitenkaan komission mukaan ohjata sellaista puuta, jota voi käyttää pitkäaikaisiin tuotteisiin kuten rakennuksiin.

Bioenergiaan liittyviä kirjauksia on muutenkin pehmennetty uudessa luonnoksessa.

Luonnoksessa on mukana edelleen vanhojen metsien suojelun tärkeys. Komission mukaan vanhojen metsien määritelmää työstetään yhdessä jäsenmaiden kanssa.

Jäsenmaat haluavat pitää kiinni päätösvallastaan

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kommentoi aiemmin julkisuuteen vuotaneita tietoja STT:lle torstaina. Hänen mukaansa ongelmallista oli, että komissio pyrki puuttumaan liian paljon asioihin, jotka kuuluvat jäsenmaiden päätösvaltaan.

Tuppurainen korosti Suomen pitävän kiinni siitä, että metsäpolitiikka on jäsenmaiden hoidossa, ei yhteistä EU-politiikkaa.

Suomen hallitus ei ole ollut yksin näkemyksensä kanssa, vaan joukko jäsenmaita on allekirjoittanut komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansille huolistaan kirjeen.

Tuppurainen näki ongelmana myös sen, että komissio astui jäsenmaiden varpaille termien määrittelyssä.

Nyt tuoreessa luonnoksessa komissio korostaakin, että esimerkiksi luonnonläheinen metsätalous -termin määritelmä luodaan yhdessä jäsenmaiden kanssa.

Eripuraa hallituksen sisällä

Metsäpoliittinen lobbaus on aiheuttanut eripuraa hallituksen sisällä. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) moitti hallituskumppaneita keskiviikkona sanomalla, että keskusta ja SDP ovat linjanneet yhdessä tavoitteita, jotka eivät ole linjassa hallitusohjelman kanssa.

Eurooppaministeri Tuppuraisen mukaan Suomen EU:n suuntaan esittämät kannat ovat noudattaneet niitä linjauksia, jotka valtioneuvostossa on yhdessä sovittu.

Suuri ilmastopaketti tulossa

Ensi viikolla EU-komissio on julkistamassa tuhdin lainsäädäntöpaketin, joka sisältää käytännön keinoja, joilla EU pyrkii saavuttamaan tiukennetut ilmastotavoitteensa.

Lähtökohtana on, että unioni on hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että päästöjä tuotetaan vain niin paljon kuin niitä pystytään sitomaan.

EU:n ilmastolakiin sisältyy myös päästövähennystavoite vuodelle 2030, joka on vähintään 55 prosentin vähennys verrattuna vuoden 1990 päästötasoon.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut