Naiselle yhdeksän vuotta vankeutta nuoren miehen puukotuksesta Valkeakoskella – uhri tuomittiin juuri ennen kuolemaansa vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen yhdeksän vuoden vankeuteen taposta. Kalle Parkkinen / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina yhdeksän vuoden vankeuteen 29-vuotiaan naisen, joka puukotti huhtikuussa nuoren miehen kuoliaaksi Valkeakoskella. Oikeuden mukaan nainen löi miestä selkään lähes 20 senttimetriä pitkällä keittiöveitsellä.

– Iskun suuresta voimasta kertoo paitsi aiheutunut vamma myös se, että veitsi on lävistänyt myös (uhrin) takin ja paidan, tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan puukotusta edelsi naisen, uhrin ja kolmannen henkilön riita.

Nainen kiisti syytteen ja sanoi, että väkivallassa oli kyse hätävarjelusta tai sen liioittelusta. Hän sanoi ottaneensa veitsen turvakseen, ja kun uhri otti hänestä kiinni, veitsi osui tähän. Oikeus katsoi, että vaikka naiseen oli illan aikana kohdistunut uhkauksia, puukotus ei ollut hätävarjelua.

Todistajat kertoivat oikeudessa, että heidät oli kutsuttu asunnolle nimenomaan rauhoittamaan naista ja että tämä oli tuuppinut eteisessä toista heistä. Eteisestä nainen oli mennyt keittiöön ja ottanut käteensä veitsen. Tämän jälkeen uhri otti naisesta kiinni, minkä jälkeen puukotus tapahtui. Oikeus katsoi, ettei mies yrittänyt tilanteessa tehdä väkivaltaa naiselle.

– (Uhrin) tarkoituksena ei ole ollut kohdistaa (syytettyyn) oikeudeton hyökkäys, vaan nimenomaan estää väkivaltaista yhteenottoa ottamalla (tästä) kiinni halausotteella.

Mira Marika Saviniemi, 29, tuomittiin taposta yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrin läheisille 30 000 euroa korvauksia kärsimyksestä.

Kaahasi päihtyneenä pyöräilijän päälle ja pakeni paikalta

Puukotuksen uhriksi joutunut mies oli vain kahta päivää aikaisemmin tuomittu vajaan kolmen vuoden vankeuteen pyöräilijän kuolemaan johtaneesta kolarista. Oikeuden mukaan mies törmäsi syyskuussa kovaa ylinopeutta ajaen pyöräilijään ja pakeni paikalta.

Törmäys tapahtui risteysalueella, jossa nopeusrajoitus oli 50 kilometriä tunnissa. Käräjäoikeus katsoi osoitetuksi, että miehen auton nopeus oli tapahtumahetkellä ainakin 100 kilometriä tunnissa. Tapahtuma-aikaan 18-vuotiaalla kuljettajalla ei ollut ajokorttia ja hän oli alkoholin sekä huumausaineiden ja huumausaineeksi luokiteltujen lääkeaineiden vaikutuksen alaisena.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut