VR Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi Lauri Sipponen

VR:n uuden toimitusjohtajan etsintä alkoi maaliskuussa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

VR Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Lauri Sipponen, joka toimii tällä hetkellä hallitusammattilaisena. Aikaisemmin hän on ollut Lidl Suomessa eri johto- ja kehittämistehtävissä lähes 20 vuoden ajan, viimeksi toimitusjohtajana vuodet 2010–19.

– Olen iloinen, että saamme erittäin kokeneen ja ammattitaitoisen liiketoimintajohtajan kehittämään VR Groupia liikkumisen, logistiikan ja kunnossapidon vastuullisena palveluyrityksenä, sanoi VR Groupin hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsén tiedotteessa.

– Valinnassa painottui kokemus liiketoiminnan kehittämisestä strategian mukaisesti vastuullisesti ja yhdessä henkilöstön kanssa.

Sipponen sanoi odottavansa innolla mahdollisuutta päästä mukaan kehittämään kestäviä liikenneratkaisuja Suomessa ja lähialueilla.

– VR:n menestystekijät ovat mitä suurimmassa määrin asiakaspalvelua. Konsernin henkilökunnasta minulla on positiivisia kokemuksia kuluttaja-asiakkaana ja samoin logistiikkapalveluista yritysasiakkaana. Koen erittäin mieluisana päästä mukaan tähän taitavaan joukkoon, Sipponen sanoi.

VR:n uuden toimitusjohtajan etsintä alkoi maaliskuussa, kun Rolf Jansson irtisanoutui siirtyäkseen Aspon toimitusjohtajaksi.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut