Ryanair laajentaa Suomessa ja alkaa taas lentää Helsinki-Vantaalta

Ryanair aikoo tarjota Helsingistä lentoja kahdeksaan kohteeseen. AFP / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Halpalentoyhtiö Ryanair laajentaa tulevalla talvikaudella toimintaansa Suomessa ja alkaa taas lentää Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Yhtiö aikoo tarjota Helsingistä lentoja kahdeksaan kohteeseen, joukossa Lontoo, Milano, Pariisi, Riika, Varsova ja Bryssel. Tarkoitus on tarjota 29 viikoittaista lentoa Helsinki-Vantaalta.

Lisäksi yhtiö avaa uuden reitin Tampere-Pirkkalan lentokentältä Lontoon Stanstedin lentokentälle. Reitti lennetään kahdesti viikossa. Ryanairilla on ennestään ollut lentoja Lappeenrannasta.

Ryanair lentää monessa kohteessa pienemmälle tai hiukan sivussa sijaitsevalle kentälle. Esimerkiksi Brysselin lennot menevät Charleroihin, joka sijaitsee Brysselistä noin 60 kilometriä etelään. Pariisissa kohteena on Beauvais, joka sijaitsee noin 85 kilometriä Pariisista luoteeseen.

Suomen lentokenttiä hallinnoivan Finavian myynti- ja reittikehitysjohtaja Petri Vuori iloitsi reittien avaamisista.

– Olemme tyytyväisiä, että Ryanair päätti lähteä näin merkittävällä avauksella. On hienoa, että Suomen kattavat ja hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa ovat asteittain palautumassa. Se on myös signaali siitä, että ala on menossa parempaan suuntaan, Vuori sanoi tiedotteessa.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut