Danske Bank ennustaa Suomelle muita Pohjoismaita hitaampaa talouskasvua

Suomessa talous supistui 2,7 prosenttia vuonna 2020. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Pohjoismaat toipuvat nopeasti koronakriisistä tämän ja ensi vuoden aikana, kertoo Danske Bankin ennuste.

Tämän hetkisten lukujen valossa eri Pohjoismaiden taloudet supistuivat koronapandemian vuoksi noin kolme prosenttia vuonna 2021. Suomea lukuun ottamatta muut Pohjoismaat kasvavat tänä vuonna jo viime vuoden pudotusta vauhdikkaammin, Danske Bank kertoo.

Suomessa talous supistui 2,7 prosenttia vuonna 2020, kun euroalueen talous supistui 6,7 prosenttia.

Ennusteen mukaan talouskasvu on vauhdikkainta Norjassa, jossa bruttokansantuote kasvaa tänä ja ensi vuonna 3,7 prosenttia. Ruotsissa kasvuksi ennustetaan 3,7 ja 3,4 prosenttia, Tanskaan 3,0 ja 3,5 prosenttia sekä Suomeen 2,6 ja 2,9 prosenttia.

Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo, että Suomea jarruttavat rakenteelliset tekijät.

– Suomi tarvitsee rakenteellisia uudistuksia nostaakseen potentiaalista talouskasvua ja lisätäkseen työmarkkinoille osallistumista selvitäkseen väestön ikääntymiseen liittyvistä kustannuksista. Koronakriisi ei ole muuttanut tätä, Kuoppamäki sanoo.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut