Biotalouden arvonlisä halutaan kaksinkertaistaa – tavoitteena 50 miljardia euroa

Antti Autio / STT

Biotalouden arvonlisä halutaan lähes kaksinkertaistaa vuoteen 2035 mennessä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Tavoitteena on nostaa arvonlisä 50 miljardiin euroon nykyisestä 27 miljardista eurosta.

TEMin mukaan valmisteilla on selkeä muutos vuoden 2014 biotalousstrategiaan, jossa painopiste oli tuotannon määrässä.

– Nyt emme ota määrään kantaa, mutta pyrimme kehittämistoimenpiteillä siihen, että biotalouden toimialoilla kyetään luomaan entistä korkeampaa jalostusarvoa, kertoo TEMin alivaltiosihteeri Petri Peltonen tiedotteessa.

Biotalouden arvoa tuotetaan muun muassa metsä-, elintarvike-, kemian- ja teknologiateollisuudessa sekä rakentamisessa ja matkailupalveluissa. TEMin mukaan biotalous koskettaa poikkeuksellisen monia toimialoja ja Suomen kestävän kehityksen tavoitteita.

– Jos tekisimme kaiken kattavan strategian, se olisi päällekkäinen monen muun kanssa. Niinpä otamme annettuina lähtökohtina muun muassa metsä-, luonnon monimuotoisuus-, ilmasto- ja energiastrategiat, Peltonen sanoo.

Kansalaiset voivat ottaa kantaa

Strategian uudistustarpeista on kuultu Suomen eri alueita ja kansallisen biotalouspaneelin jäsenistöä.

TEM on avannut kansalaiskyselyn, jossa pyydetään ottamaan kantaa strategian suuntaan heinäkuun puoliväliin mennessä. Tulokset hyödynnetään strategian toimenpiteiden laadinnassa, mikä on päivitystyön seuraava vaihe.

– Nyt jos koskaan on aika vaikuttaa strategiaan ja sen sisältöön, Peltonen kannustaa.

Kansalaiskysely on avattu otakantaa.fi-palvelussa.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut