AlfaTV aikoo listautua pörssiin – tavoite on neljän vuoden kuluttua

AlfaTV:n mukaan yksi suurimpia syitä omistuspohjan laajentamiseen on yhtiön oman uutistoiminnan kasvattaminen. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Televisiokanava AlfaTV aikoo listautua Helsingin pörssiin neljän vuoden kuluttua. Yhtiö on jo laajentanut omistuspohjaansa suunnatulla osakeannilla. Seuraavana vuorossa on yleisöanti.

AlfaTV:n mukaan yksi suurimpia syitä omistuspohjan laajentamiseen on yhtiön oman uutistoiminnan kasvattaminen. Kanava aikoo suuntautua entistä enemmän asiaohjelmien ja suorien lähetysten tuottamiseen.

– Toimintamme yhdeksän vuoden aikana AlfaTV on tullut tunnetuksi katsojien ja mainostajien keskuudessa asia- ja kulttuurikanavana, kertoo AlfaTV:n operatiivinen johtaja Vesa Halonen tiedotteessa.

Hänen mukaansa uutistoiminnan laajentaminen, suorien lähetysten kasvattaminen ja asiaohjelmien tarjonnan lisääminen vaativat pääomaa.

AlfaTV:n omistajayhtiön Brilliance Communicationsin uudet osakkaat ovat tunnettuja sijoittajia ja yrittäjiä. Suunnatun osakeannin myötä yritystensä kautta osakkaina ovat muun muassa Hjallis Harkimo ja Eero Lehti.

Yksityishenkilöinä AlfaTV:n omistajiksi tulevat muun muassa Joni Nelimarkka, Toivo Sukari ja Heikki Salmela.

– Uudet omistajat tuovat pääoman lisäksi mukanaan sekä osaamista että verkostoitumismahdollisuuksia, Halonen arvioi.

Tarjolla 20 prosenttia yhtiön osakkeista

Yleisöannissa tarjolla olevat osakkeet edustavat 20 prosenttia yhtiön osakekannasta. Maksimissaan annin suuruus on kolme miljoonaa euroa.

Keravalla toimivan AlfaTV:n mukaan kanavan uutistoimituksessa tulee työskentelemään aluksi noin 15 vakituisessa työsuhteessa olevaa ammattilaista.

– Suomalaiset ovat uutiskansaa. Valitettavasti sosiaalinen media, valeuutiset ja klikkiotsikot ovat rapauttaneet uutistoiminnan uskottavuutta, muistuttaa AlfaTV:n toimitusjohtaja Hannu Haukka.

– Katsojilta saamamme palautteen mukaisesti tulemme tarjoamaan uutistunnin, joka paneutuu uutisaiheisiin pintaa syvemmältä.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut