THL suosittelee riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden koronarokotusten aloittamista – EU:n koronarokotustodistus käyttöön Suomessa ensi viikon tiistaina

Kansallisen rokotustodistuksen päivittämistä EU:n rokotustodistukseksi on aikaistettu, jotta kansalaisilla olisi käytössään EU-maissa sopiva rokotustodistus mahdollisimman pian. AFP / LEHTIKUVA

Eetu Halonen, Minja Viitanen / STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tänään antanut suosituksen aloittaa riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden koronarokotukset Suomessa.

THL:n mukaan tiettyjä sairauksia sairastavat nuoret hyötyvät koronarokotuksista merkittävästi. Tällaisia ovat esimerkiksi vaikea sydänsairaus ja jatkuvaa lääkitystä vaativa astma.

Perussairaudet lisäävät THL:n mukaan myös 12–15-vuotiaiden koronatartunnan saaneiden sairastavuutta ja kuolleisuutta.

– Lasten ja nuorten riskiryhmät ovat samat kuin aikuisilla. Poikkeuksena on ylipaino, josta käytetään lapsilla omaa painoindeksiä, johtaja Mika Salminen THL:stä kertoi koronaviruksen tilannekatsauksessa.

Ikäryhmälle tarjotaan Suomessa Biontechin ja Pfizerin mrna-rokotetta. Se on ainoa koronarokote, jolla on EU:ssa myyntilupa 12 vuotta täyttäneiden rokottamiseen.

Alaikäinen voi Salmisen mukaan päättää rokotuksen ottamisesta kehitystasonsa mukaisesti itse. Tarvittaessa lapsen rokottamiseen pyydetään hänen huoltajiltaan suostumus.

Riskiryhmiä on pyritty Suomessa rokottamaan ensimmäisinä. Näin ollen myös 12–15-vuotiaat riskiryhmäläiset voivat saada rokotuksen heti, kun se heidän kotikunnassaan on mahdollista.

– Rokottaminen voi käynnistyä, kun kunnissa on riittävästi rokotteita ja tarvittavat muut järjestelyt tehty. Lasten ja nuorten ei tarvitse odottaa, että muut on rokotettu ensin, Salminen sanoi.

Yhdysvalloista rohkaisevia kokemuksia

Salminen huomauttaa, että Yhdysvalloissa on rokotettu yli 7,5 miljoonaa ikäryhmään kuuluvaa lasta ja nuorta. "Turvallisuushuolia" ei hänen mukaansa ole ilmennyt.

– Ikäryhmän rokotetutkimuksissa ei ole havaittu hyvin harvinaisia haittavaikutuksia, koska tutkittuja on ollut suhteellisen vähän. Kuitenkin yli 7,5 miljoonaa rokotettua Yhdysvalloissa ilman turvallisuushuolia on hyvä merkki, Salminen totesi.

THL:n rokoteasiantuntijan Mia Kontion mukaan Suomeen on syyskuun loppuun mennessä tulossa yli 8 miljoonaa rokotetta. Hän arvioi, että jos 90 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä ottaa molemmat rokoteannokset, kaikki halukkaat saavat rokotteensa vielä syyskuun aikana.

– Aikataulu toki riippuu siitä, kuinka innokkaasti rokotteita otetaan. Jos yli 90 prosenttia 16-vuotiaista haluaa molemmat rokoteannokset, kestää pidempään, että kaikki ovat ne saaneet, Kontio totesi.

Tautitilanne kohentunut Suomessa ja muualla Euroopassa

Suomessa on raportoitu 55 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 1 190 tartuntaa, mikä on 875 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä tartuntoja on epidemian alusta lähtien todettu Suomessa 94 081.

THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä (STM) tilannekatsauksessa kerrottiin, että epidemia on rauhoittunut Suomessa merkittävästi. Taudin ilmaantuvuus on nyt 22,7 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tiedot ovat edelliseltä viikolta.

– Taudin ilmaantuvuus on Suomessa puolittunut. Alueiden ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä alle 25 lukuun ottamatta Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirejä, strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä totesi.

Testausmäärät ovat Suomessa laskeneet, mutta positiivisten näytteiden osuus on Voipio-Pulkin mukaan pysynyt ennallaan eli 0,6 prosentissa. Koronaviruksen tartuttavuusluku on Suomessa puolestaan 0,55–0,7. Poikkeus on Hus, jonka alueella tartuttavuusluku on 0,7–0,9.

Tartuttavuusluku kertoo, kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut voi keskimäärin tartuttaa.

THL:n Salminen kertoi, että globaali tautitilanne on kohentumassa erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Hänen mukaansa ilmaantuvuusluku on Euroopan kaikissa maissa viimeksi kuluneilta kahdelta viikolta alle 150.

– Kun katsotaan kymmenen viikkoa taaksepäin, on Euroopan tilanne muuttunut selvästi ja merkittävästi. Isoin kysymysmerkki on Iso-Britannia, jossa tapausmäärät ovat kasvaneet. Myös naapurimme Venäjän tilanne on epävarma. Sielläkin tapausmäärät ovat kasvaneet, ja EM-kisojen ottelut on hyvä ottaa huomioon, Salminen sanoi.

Rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut vajaat 53 prosenttia väestöstä

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 2,92 miljoonaa ihmistä eli 52,7 prosenttia väestöstä. Asiasta kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Rokotteen toisen annoksen on saanut noin 766 000 ihmistä. Toisen annoksen rokotekattavuus on näin 13,8 prosenttia.

Yhteensä rokotettuja on Suomessa noin 63 000 enemmän kuin eilen.

THL: Rokotetun ei tarvitse jäädä oireettomana karanteeniin, jos Koronavilkku välähtää

Oireettoman ja koronarokotteen saaneen henkilön ei tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin, jos hän saa Koronavilkun altistumisilmoituksen, linjaa THL.

Altistumisilmoituksen saaneen ei tarvitse oireettomana välttää lähikontakteja eikä häntä yleensä testata, jos hän on saanut kaksi rokoteannosta ja toisesta annoksesta on kulunut viikko. Lisäksi lähikontakteja ei tarvitse välttää, jos henkilöllä on aiemmin todettu koronatartunta ja sen jälkeen hän on saanut yhden rokoteannoksen vähintään viikkoa ennen altistumisilmoitusta.

Karanteeniin ei tarvitse myöskään jäädä, jos on oireeton ja sairastanut koronataudin kuuden kuukauden sisällä.

Kansallinen koronarokotustodistus päivittyy EU:n todistukseen

EU:n koronarokotustodistus on saatavilla Omakanta-palvelusta ensi viikon tiistaista lähtien, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Tällöin Suomen kansallinen koronarokotustodistus päivittyy yhteentoimivaksi EU:n vastaavan todistuksen kanssa.

Kansallinen koronarokotustodistus päivittyy EU:n todistukseen automaattisesti.

Tavoitteena on, että myös muut EU:n koronatodistuksista eli todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronavirustaudista saa Omakannasta 14.7. alkaen.

EU:n koronatodistus voidaan tarkastaa digitaalisella lukusovelluksella, joka on käytettävissä Suomessa heinäkuun alusta alkaen. Sovellusta voivat käyttää terveysviranomaiset, rajaviranomaiset sekä virka-apuviranomaiset kuten poliisi ja Puolustusvoimat.

Todistuksen käyttöönotto aikaistui

Kansallisen rokotustodistuksen päivittämistä EU:n rokotustodistukseksi on aikaistettu, jotta kansalaisilla olisi käytössään EU-maissa sopiva rokotustodistus mahdollisimman pian.

EU:n koronarokotustodistusta voidaan käyttää rajanylitystilanteissa EU-alueella. EU:n tavoitteena on helpottaa turvallista ja vapaata liikkumista EU:n koronatodistuksilla, kerrotaan STM:n tiedotteessa. EU-jäsenmaat päättävät itse muut tarkemmat käyttötarkoitukset.

Matkustavan henkilön on ennen matkaa selvitettävä itse, millaista todistusta kohdemaa vaatii. EU-maat ottavat koronatodistukset käyttöön eriaikaisesti.

Kaikki EU:n koronatodistukset ovat kansalaisille maksuttomia ja todistuksissa tiedot ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Henkilöt jotka eivät käytä Omakantaa, voivat tällä hetkellä saada terveydenhuollosta muun todistuksen koronarokotuksesta, jos todistus esimerkiksi matkustamiseen välttämättömästi tarvitaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut