Yön uutiskooste: Myrskyalue etenee maan keskiosien läpi aamun ja iltapäivän aikana, Sote-uudistus nytkähtää tänään eteenpäin eduskunnassa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Suomea riepottelee tiistaina Vieno-kesämyrsky, joka on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen voimakas. Roni Rekomaa

KOONNEET: Arttu Mäkelä ja Milja Rämö/STT

Maan keskiosien läpi on määrä kulkea tänään voimallinen myrskyrintama, joka tuo mukanaan kovia puuskatuulia ja sateita.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi kertoi STT:lle aamulla ennen puolta viittä, että yli 21 metriä sekunnissa puhaltavia tuulia mitattaneen Selkämerellä lähitunteina.

Tämän jälkeen tuulet liikkuvat aamun ja iltapäivän välillä maan keskivaiheilla, missä on odotettavissa jopa yli 20 metriä sekunnissa puhkuvia puuskatuulia. Aamuyhdeksän aikoihin voimakkaimmat puuskat maa-alueilla ovat maan länsiosissa.

Puuskatuulet voivat aiheuttaa sähkökatkoja sekä tuhoja metsäalueilla. Aamulla puoli viiden aikaan sähköttä oli Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan yli 3 300 asiakasta.

Sote-uudistus nytkähtää tänään eteenpäin eduskunnassa - valiokunta antaa mietintönsä

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvalokunta kertoo tänään sote-uudistuksen etenemisestä. Valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kertoi eilen Twitterissä, että valiokunta on saanut päätökseen sote-uudistuksen käsittelyn.

Valiokunnan mietinnön sisällöstä kerrotaan Lohen mukaan julkisuuteen tänään tiedotustilaisuudessa, joka pidetään puolenpäivän aikaan. Mietintöön liittyvät asiakirjat valmistuvat hänen mukaansa aamupäivällä.

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirretään kunnilta ja kuntayhtymiltä niin sanotuille hyvinvointialueille.

Kanadassa muslimiperheen yliajamisesta syytetty mies on saamassa syytteet myös terrorismista

Kanadassa muslimiperheen yliajamisesta syytetty mies on saamassa syytteet myös terrorismista, syyttäjät kertovat.

Viisihenkinen perhe oli kävelyllä, kun 20-vuotias mies törmäsi perheeseen avolava-autollaan reilu viikko sitten. Ainoastaan perheen yhdeksänvuotias poika jäi henkiin. Lapsi loukkaantui vakavasti.

Miestä epäillään jo neljästä murhasta ja yhdestä murhan yrityksestä, ja häntä voi odottaa elinkautinen tuomio. Syyttäjät kertoivat kuitenkin maanantaina lyhyessä kuulemisessa lisäävänsä terrorismisyytteet listalle.

Kanadan ratsupoliisi kertoi kuulemisen jälkeen tiedotteessa, että liittovaltion ja provinssin oikeusministerit ovat antaneet hyväksyntänsä terrorismitutkinnan aloittamiselle. (Lähde: AFP)

EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokouksessa pyritään ratkomaan kauppakiistoja

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen huippukokouksesta odotetaan myötätuulta transatlanttisten kauppakiistojen ratkomiselle. Euroopassa vieraileva Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden tapaa tänään Brysselissä EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin.

Edistystä voi tulla esimerkiksi lentokonevalmistajien Airbusin ja Boeingin tukiin liittyvässä kiistassa. Huippukokouksessa keskusteltaneen myös teräs- ja alumiinitullikiistasta.

Lisäksi esillä ovat suhteet Kiinaan ja Venäjään, ilmastonmuutos sekä koronapandemia.

YK:n asiantuntijat: Kiinassa vähemmistöihin kuuluvia vankeja saatetaan pakottaa elinsiirtoihin

YK:n ihmisoikeusasiantuntijat kertovat luotettaviksi kuvailemiinsa tietoihin perustaen, että Kiinassa vähemmistöihin kuuluvia vankeja saatetaan pakottaa elinsiirtoihin.

YK:n valtuuttaman 12 riippumattoman asiantuntijan lausunnossa sanotaan, että vähemmistöihin kuuluville vangeille on ilmeisesti tehty ilman suostumusta muun muassa verikokeita ja röntgentutkimuksia. Asiantuntijoiden mukaan tutkimusten tulokset rekisteröitiin elinsiirtotietokantaan.

Kiina on kiistänyt tuoreet syytökset.

Kiina sortaa esimerkiksi uiguuri- ja muita muslimivähemmistöjään maan länsiosassa sijaitsevassa Xinjiangissa ja on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sulkenut heistä jopa miljoona ihmistä vankileireille. (Lähde: AFP)

Tuhannet osoittivat Unkarissa mieltään homoseksuaalisuuden mainostamisen kieltävää lakia vastaan

Unkarissa tuhannet ihmiset kerääntyivät maanantaina pääkaupunki Budapestiin vastustamaan lakialoitetta, joka kieltäisi muun muassa homoseksuaalisuuden tai sukupuolenkorjausleikkauksien mainostamisen. Lain uskotaan saavan tiistaina parlamentin hyväksynnän.

Valtaosa oppositiopuolueista on kertonut boikotoivansa äänestystä, mutta lakiehdotuksen tehneen pääministeripuolue Fideszin vallassa olevan parlamentin uskotaan hyväksyvän lain.

Aiempien tietojen mukaan suunnitteilla oleva laki kieltäisi muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja niiden oikeuksiin liittyvistä asioista kertomisen nuorille. Laki vaikuttaisi kielteisesti myös ryhmien oikeuksia ajavien järjestöjen toimintaan ja näkyvyyteen. (Lähde: AFP)

Ruotsi kesti ja sai arvokkaan tasapelin Espanjaa vastaan

Ruotsi avasi jalkapallon miesten EM-lopputurnauksen maalittomalla tasapelillä Espanjaa vastaan E-lohkon ottelussa Sevillassa. Espanja piti palloa, kirjasi hurjan määrän syöttöjä ja loi useita hyviä paikkoja, mutta tehot uupuivat. Pallon kertaalleen tolppaan saanut Ruotsi kirjasi näin arvokkaan pisteen.

Lohkon aiemmassa ottelussa Slovakia yllätti Puolan 2–1. Lohko jatkuu perjantaina Pietarissa pelattavalla Ruotsi–Slovakia-ottelulla, Espanja kohtaa Puolan lauantaina Sevillassa.

Maradonan hoitaja: Seurasin vain ohjeistusta - yöhoitajalla epäillään olleen osuutta jalkapallotähden kuolemaan

Jalkapallosuuruus Diego Maradonan kuolemaan liittyvästä heitteillejätöstä syytetty hoitaja on kertonut argentiinalaissyyttäjille seuranneensa vain ohjeita. Häntä oli kielletty häiritsemästä jalkapalloikonia tämän nukkuessa.

Syyttäjien maanantaina kuulema 37-vuotias mies oli Maradonan yöhoitaja ja yksi viimeisistä ihmisistä, jotka näkivät tähden elossa.

Yöhoitaja on yksi seitsemästä henkilöstä, jolla epäillään olleen osuutta Maradonan kuolemaan. Loppukeväästä julkaistun asiantuntijaryhmän selvityksen mukaan tähti oli saanut riittämätöntä hoitoa ja hänet oli jätetty oman onnensa nojaan ”pitkäksi ja tuskalliseksi ajaksi”.

Maradona kuoli viime marraskuussa 60-vuotiaana sydänkohtauksen jälkeen. (Lähde: AFP)

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut