Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Jalkapallon EM-kisaotteluja isännöivä Pietari kiristää koronarajoituksia – Englannissa rajoitusten purku lykkääntyy kuukaudella

Jalkapallon EM-kisaotteluita isännöivä Pietari kiristää koronavirusäännöksiä. Torstaista lähtien muun muassa ostoskeskusten ruokapaikat ja lasten leikkipuistot suljetaan. Myöskään eurojalkapallon fanialueilla ei enää myydä ruokaa.

Elokuvateatterit saavat täyttää vain puolet paikoistaan, kun rajoitus nyt on 75 prosenttia. Myös ravintoloiden aukioloaikoihin tulee rajoituksia, ja julkisilla paikoilla on käytettävä kasvomaskia.

Pietarin koronavirustilanne on Venäjän pahin Moskovan jälkeen. Kaupungissa on määrä pelata yhteensä seitsemän jalkapallon EM-kisojen ottelua tässä ja ensi kuussa. Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa Pietarissa keskiviikkona Venäjää vastaan.

Koronarokotukset etenevät Venäjällä hitaasti, vaikka maa aloitti ne jo joulukuussa. Yhtenä syynä tähän on venäläisten epäilevä suhtautuminen koronarokotteisiin.

Rajoitusten purku lykkääntyy Englannissa

Englannissa useimmat nykyiset koronarajoitukset pysyvät voimassa neljä viikkoa suunniteltua pidempään eli 19. heinäkuuta asti. Asiasta kertoi Britannian pääministeri Boris Johnson maanantai-iltana.

Taustalla on huoli koronaviruksen deltamuunnoksen eli aiemmin Intian varianttina tunnetun muodon leviämisestä.

Muun muassa julkisten tilaisuuksien, pubien ja elokuvateattereiden yleisörajoitukset oli määrä purkaa Englannin alueella ensi maanantaina.

Asiantuntijat kuitenkin suosittelivat purun lykkäämistä, jotta yhä useampi ehtisi saada myös toisen koronarokoteannoksen.

Saksa aikoo höllentää kasvomaskeja koskevia rajoituksia

Saksassa voidaan pian höllentää kasvomaskien käyttöä koskevia rajoituksia, kertoi maan terveysministeri Jens Spahn maanantaina.

– Kun tartuntojen määrä laskee, voimme edetä vaiheittain. Ensimmäinen vaihe tulee olemaan maskisäännösten höllentäminen ulkona.

Tällä hetkellä kasvomaskin käyttö on Saksassa pakollista sisällä julkisilla paikoilla, kaupoissa, kouluissa ja julkisessa liikenteessä sekä vilkkailla kaduilla.

Saksan oikeusministeri Christine Lambrecht kehotti viikonloppuna Saksan osavaltioiden viranomaisia miettimään, missä määrin maskit ovat edelleen tarpeellisia heidän alueillaan.

Koronavirustartuntojen määrä Saksassa on laskenut voimakkaasti viime viikkoina, ja monia rajoituksia on voitu lieventää. Lähes puolet kansalaisista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen ja yli neljännes täydet kaksi annosta.