OAJ kanteli Opetushallituksesta eduskunnan oikeusasiamiehelle, kantelu liittyy epäselviin ohjeistuksiin – OAJ:n mukaan tuhannet oppilaat jäävät vaille erityiseen tukeen kuuluvaa kokoaikaista erityisopetusta

OAJ katsoo Opetushallituksen laiminlyöneen laissa olevan määräys- ja ohjaamisvelvollisuutensa. Mesut Turan / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis / STT

Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) on jättänyt Opetushallituksen toimista kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, OAJ kertoo tiedotteessaan. Järjestön mukaan kantelu liittyy oppilaan erityisen tuen epäselviin ja virheellisiin ohjeistuksiin.

OAJ haluaa kantelulla selvittää, onko Opetushallitus toiminut lain mukaan oikein, kun se ei ole ohjeistanut selkeästi, mitä erityiseen tukeen kuuluva erityisopetus tarkoittaa käytännössä. Lisäksi OAJ katsoo Opetushallituksen laiminlyöneen laissa olevan määräys- ja ohjaamisvelvollisuutensa.

Selkeiden määräysten ja ohjeiden puuttumisen vuoksi tuhannet erityisen tuen oppilaat eri puolilla maata ovat OAJ:n mukaan jääneet ja koko ajan jäävät vaille kokoaikaista erityisopetusta, joka kuuluu vain erityiseen tukeen.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kuvailee tilanteita, joissa oppilas ei saa kokoaikaista erityisopettajan antamaa erityisopetusta sellaisessakaan oppiaineessa, jonka oppisisältöä on oppilaan kohdalla yksilöllistetty. Yksilöllistää voidaan vasta, kun oppilas ei saisi oppiaineessa edes arvosanaa 5.

– Ei voi olla niin, että luokanopettajan pitäisi selvitä hänen opettamisestaan samaan aikaan muiden oppilaiden opettamisen kanssa. Asia on nyt erityisen ajankohtainen, kun oppivelvollisuutta pidennetään. Joka ikisen lapsen on saavutettava perusopetuksen oppimistavoitteet, Luukkainen sanoo tiedotteessa.

OAJ: Erityisen tuen oppilaan on saatava kokoaikaista erityisopetusta

OAJ:n mukaan oleellinen ero tehostetussa ja erityisessä oppimisen tuessa on kokoaikaisen erityisopetuksen antaminen. Tehostetussa tuessa osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaalle muun opetuksen ohessa. Oppilas saa tällöin kyseisessä oppiaineessa myös tavallista opetusta.

Erityinen tuki on kolmiportaisen oppimisen tuen kolmas aste. OAJ:n mielestä erityisen tuen osana on aina annettava myös kokoaikaista erityisopetusta ja sitä on kelpoinen antamaan vain erityisluokanopettaja tai aineenopettaja, jolla on erityisopettajan kelpoisuus.

Kokoaikaista erityisopetusta annetaan vain erityisen tuen oppilaille. Kokoaikaisessa erityisopetuksessa jonkin oppiaineen kaikesta opetuksesta vastaa erityisluokanopettaja tai aineenopettaja, jolla on erityisopettajan kelpoisuus. Hän voi olla luokassa yhtä aikaa muiden opettajien kanssa tai oppilas saa häneltä yksilöopetusta tai pienryhmäopetusta. Opetus voidaan antaa myös erityisluokalla.

Oppilaan erityistä tukea ollaan uudistamassa

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on parhaillaan työryhmä, joka on uudistamassa oppilaan tukea. Ennen lain uudistamista pitäisi OAJ:n mielestä kuitenkin päästä sopuun siitä, mitä nykyinen laki todella tarkoittaa.

Parhaillaan valmistellaan myös lainsäädäntöä varhaiskasvatuksessa annettavalle kolmiportaiselle tuelle. Lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella, ja OAJ:n mukaan siinä ollaan toistamassa samat virheet, jotka nyt aiheuttavat ongelmia perusopetuksessa: esitetyt tuen portaat ovat vielä perusopetustakin epäselvemmät.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut