IL: Pääministeri Sanna Marinin ja hänen perheensä elintarvikkeita on ostettu yksityiskäyttöön valtion piikkiin – kauppakuitit on salattu

Iltalehti on selvittänyt pääministeri Sanna Marinille ja hänen perheelleen tehtyjä yksityisiä elintarvikehankintoja. Emmi Korhonen/Lehtikuva
Tommi Salo

Tommi Salo

Iltalehti kertoo, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja tämän perheen yksityiskäyttöön hankitaan elintarvikkeita valtion varoista. Valtioneuvoston kanslia (VNK) on arvioinut, että Marinin perheen käyttöön hankitaan elintarvikkeita noin 300 eurolla kuukaudessa.

Iltalehti kirjoittaa, että etu perustuu valtioneuvoston kanslian tulkintaan, jonka mukaan pääministerillä ja tämän kanssa samaan talouteen kuuluvilla on oikeus saada valtion varoista aamiaistarvikkeita ja kylmiä aterioita yöpyessään Kesärannassa.

Kesärannassa asuu pääministeri Marinin lisäksi hänen miehensä ja heidän vuonna 2018 syntynyt lapsensa.

Iltalehti kertoo, että valtioneuvoston kanslia on salannut pääministerin kauppakuitit. Kanslian mukaan pääministerin yksityisyydensuoja estää kertomasta, mitä kaupasta on ostettu, ja pääministerin turvallisuus estää kertomasta, mistä ostokset on tehty.

Iltalehden haastattelemat hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen katsovat molemmat, että yksityisesti syötävän aamiaisen sisältö voidaan lain mukaan katsoa kuuluvaksi yksityiselämän suojan piiriin.

Voutilainen kuitenkin muistuttaa, että ministeritehtäviä varten tehdyt hankinnat eivät ole salassa pidettäviä yksityiselämän suojaan liittyvän syyn perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että pääministerin aamiaisostot eivät voi samanaikaisesti olla sekä ministeritehtäviin liittyviä ja yksityisasioina salassa pidettäviä, kuten valtioneuvoston kanslia nyt perustelee.

Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan Iltalehdelle, että vastaava etu on ollut tarjolla kaikille pääministereille, mutta tässä mittakaavassa sitä on 2000-luvulla käyttänyt ainoastaan pääministeri Paavo Lipponen (sd.). Lipposen jälkeen ja ennen Marinia ainoastaan pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on varsinaisesti asunut Kesärannassa, tosin hänkin alle vuoden ajan.

Lipposen, Kiviniemen ja Marinin lisäksi pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) on VNK:n mukaan ostettu Kesärantaan elintarvikkeita valtion varoista "hyvin lyhyen aikaa". Lisäksi muille pääministereille aamiaistarpeita on VNK:n mukaan voitu hankkia heidän yöpyessään Kesärannassa.

Tasavallan presidentin palkkiosta annetussa laissa on lueteltu presidentin virka-asuntoon kuuluvat palvelut sanasta sanaan samalla tavalla kuin ministeripalkkiolain Kesärantaa koskevassa pykälässä. Tästä huolimatta presidentti Sauli Niinistön tai tämän perheen ruokaostoksia ei ole maksettu valtion varoista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut